Kakkosvuotisena oleminen on lähtenyt mukavasti käyntiin. Mun luonteelle sopii huomattavasti paremmin olla "se joka tietää kaiken ja vastaa kysymyksiin", eikä se jonka täytyy kysellä niitä kysymyksiä. Ykköset on lutusia, ja toivoisin, että olisi hieman enemmän aikaa sosialisoitua. Tällä hetkellä se sosialoisoituminen rajoittuu ruokailuihin, mikä on harmi.
Mun CAS-ohjelma, eli aktiviteetit, pysyy samana viime vuodesta. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, ja tykkään niistä jokaisesti niin hirmuisesti etten vain halunnut vaihtaa. Eli liikuntana jatkuu sulkapallo, luovana Current Affairs ja edelleen käyn saman naisen luona Triestessä kerran viikossa vapaaehtoistyönä.
Niin kuin jo sanoin, yliopistohakemuksien teko on kiivaassa käynnissä, kaikilla muilla paitsi mulla. Katsellessa vieressä koulukaverien intoilua - ja tuskailua, hakemuksista ja haastatteluista itselläkin olisi ehkä hieman hinkua ottaa loppukiri ja hakea jonnekin muualle kuin Suomeen. Mutta kuitenkin tiedän se, että Suomeen hakeminen on mulle se paras vaihtoehto, ja sen takia halu hakemiseen on jäänytkin pieneksi.
Tässä kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua paljon, mutta päällimmäisenä nousee mieleen Peace One Day jota juhlittiin samaan tapaan kuin viime vuonna, pitämällä show Triesten pääaukiolla. Erona edellisvuoteen oli se, että aamulla vierailimme Triestessä olleella keskitysleirillä, ja sen jälkeen koulu jakaantui noin viiteen eri paikkaan syömään lounasta paikallisten järjestöjen kanssa. Päivä oli erinomaisesti onnistunut, ja show oli upea ja keräsi kehuja kyllä moneltakin suunnalta.
Seuraavien viikkojen aikana on tiedossa yhä enemmän deadlineja, mutta kuukauden päässä häämöttää myös long weekend. Tällä hetkellä suunnitelmat ovat vielä todella auki, mutta saas nähdä mihin sitä tällä kertaa päädytään - vai päädytäänkö mihinkään. Suomi-laskurikin näyttää enää 77 päivää ennen joululomaa, mikä ei loppujen lopuksi hirveän pitkä aika ole. Yhtään ikävä mitään loskasyksyä ei kieltämättä ole.
Tämmöistä tänne siis, varastin aikaa kirjoittaa tämän postauksen, koska historian tunti peruttiin. Se tarkoittaa siis sitä, että tänään mulla on vaan kaks oppituntia. Lopetin italian opiskelun, koska se ei joka tapauksessa ollut osa mun tutkintoa, ja nyt mulla on enemmän aikaa keskittyä vaativimpiin aineisiin, ja johti siihen, että mulla on joka päivä max neljä oppituntia. Ja Italian poisjättäminen on kyllä jo johtanut positiivisiin seurauksiin muissa aineissa. Joka tapauksessa, kiireet jatkuu ja blogille ei varmasti tule olemaan aikaa. Mutta hengissä ollaan ja hyvin menee, ja siihen tähdätään, että heinäkuussa saisi yo-lakin nostaa päälaelle mahdollisimman hyvien tulosten kera.
Joten palaillaan toivottavasti pian, mä lähden nyt kirjoittamaan muutaman sanan mun Extended Essaytä ennen matikan tunnin alkua. Ciao! :)
