AJATUKSIA ENSIMMÄISESTÄ VIIKOSTA

Yli viikko sitten lähdin kotoa, mutta voin sanoa, että tuntuu kun oisin ollut poissa jo kuukauden. Ennakkoon laatimastani suunnitelmasta olen poikennut aika rajusti, sillä olen ollut yhteydessä Suomeen enemmän tai vähemmän joka päivä. En tiedä onko se hyvä juttu vai ei, mutta musta on vain tuntunut, että se on pakko tehdä.

Alusta asti olen kuullut monelta ihmiseltä sitä, että kun he menivät joululomalla kotiin, he olivat jo muuttuneet niin paljon, että sopeutuminen kotiin oli hankalaa. Ja suoraan sanottuna se pelottaa mua. Totta kai mä tiedän, että tuun muuttumaan täällä, oon jo nyt muuttunut. Mutta en mä halua erkaantua siitä elämästä, mikä mulla on Suomessa. Tiedän, että en voi elää kahta elämää samalla tavalla, mitä oon tehnyt tän ensimmäisen viikon. Se kuitenkin loppuu huomenna kun koulu alkaa, eikä mulla oo enään aikaa tehdä sitä. Mikä on erittäin hyvä juttu. Nyt jotenkin vaan kaikki kuviot Suomessa on sotkenut aika paljon tilannetta.

Aamut on mulle täällä pahimpia, ja sillon on yleensä ne hetket kun mietin, että mitä mä täällä teen ja miks oon täällä. :D Ne hetket kuitenkin menee ohi aina päivän mittaan, kun on aina kaikkea kivaa tekemistä, ja illalla tunnen yleensä oloni jo todella onnelliseksi. Täällä on meneillä jotain kokoajan, mikä on hyvä juttu. Silti haluan yleensä varastaa vähintään tunnin vain mulle itselleni tehden jotain, yleensä juurikin kirjoittaen postauksia, joka on hyvä tapa purkaa omia ajatuksia sanoiksi, ja Facebookissa jutellen Suomeen. Musta tuntuu, että aamut on sen takia pahimpia, että mun unet sijoittuu vielä ainakin Suomeen ja ihmisiin siellä, joten kun mä herään ja muistan unen, on karu herätys siihen oikeaan todellisuuteen, vaikka siinä ei todellakaan ole mitään vikaa! :D Pitäs vissiin alkaa näkemään painajaisia mitkä sijoittuu Suomeen..

Muistan, kun kirjoitin kesällä siitä, että mietin kuinka monta kaveria tulen menettämään näiden kahden vuoden aikana. Mun on paha ottaa siihen asiaan vielä enempää kantaa, mutta periaatteessa mahdollisuus on siihen, että joidenkin kanssa tulee entistäkin läheisemmäksi. Ainakin toivon niin. Ei kai välimatka oo mikään syy siihen, että jopa koko nuoren ikäni pituiset ystävyyssuhteet kariutuisivat.

Mutta toistaiseksi täällä on kaikki tosi hyvin. Huomenna alkaa koulu ja saan vihdoinkin taas kolmen kuukauden jälkeen jotain rutiineja mun elämään. Tekee ihan hyvää palata vihdoin takaisin koulunpenkille, ja oikeastaan odotan opiskelua innolla. Tiedän, että aluksi se tulee kielen takia olemaan haastavaa ja muutenkin erilaista, mutta toisaalta, en mä ikinä oo päässyt opiskelun kanssa helpolla. Jos vaan jaksaa tehdä töitä, niin hyvä tulee. Kaikista haastavinta tuleekin olemaan se, että pystyy pitämään tasapainon opiskelun ja tämän kokemuksen välillä.

Yhden asian minkä olen huomannut, on se, että aina ulkomailla ollessa mulla tulee hirveä halu ylläpitää omia juuria. Esimerkkinä se, että kun sain tietää että pääsen tänne, vaihdoin iPhonen asetukset englanniksi. Nyt vaihdoin ne kuitenkin takaisin suomeksi, vaikka en käytäkään täällä puhelinta lähes ollenkaan. Mä vaan tarvin jotain muistutuksia ihan yksinkertaisista jutuista siitä mistä mä tulen ja kuka oon. Se saattaa kuulostaa hassulta, mutta ulkomailla ollessa aina etsin merkkejä Suomesta. Mä vaan kaipaan aina sen muistutuksen juurista, jotka on niin tärkeitä mulle. Kyllä mä tiedän että juuret ei katoa, mutta haluan ehkä välillä pitää niistä kiinni vähän liikaakin.

Aika menee täällä ihan mielettömän nopeaa. Mulla on ihan sekaisin kaikki päivät että mitä ollaan tehty, mikä nyt ei sinänsä ole ihme. Sanotaankin, että UWC:ssä yksi viikko vastaa kuukautta normaalissa maailmassa, yksi kuukausi taas vuotta. :D Ja nyt voin ehkä allekirjoittaakin sen väitteen, me ollaan täällä nimittäin tekemisissä oikeastaan jokainen hetki päivässä. 

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko meni aikalailla jossain pilvessä eläen. :D Tai siis jos mun ensi vuonna pitää sanoa, että mitä oon tehnyt mun ihan ensimmäisellä viikolla, tuskin muistan mitään. Nyt kuitenkin alkaa toinen viikko, ja alkaa pikku hiljaa olemaan jo tutumpaa. Ja nythän se aika vasta alkaakin lentämään. Mutta ei se mitään. Tällä hetkellä on hyvä olla ja se riittää. Postauksen kuvat otin eilen kun vierailtiin Duinon linnassa. Mielettömät maisemat, ei voi muuta sanoa. Toi keltainen rakennus on yks meidän asuntolaista, ja siellä on myös meidän ruokala, jonne suuntaan ihan pian. Kuulemisiin, luultavasti postaustahti tulee hidastumaan koulun alettua aika paljon.