PEACE ONE DAY ja muuta

Heipä hei. PeaceOneDaystä on kohta viikko, mutta nyt saan vasta jotakin aikaiseksi. Jos joku nyt haluaa tietää kyseisestä päivästä enemmän faktaa, google on hyvä apuri. Voin kuitenkin kertoa sen verran, että ideana on, että edes yhtenä päivänä vuodessa ei olisi konflikteja. Voin myöntää, että Suomessa en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä päivästä, mutta täällä vietettiin sitä kuitenkin ihan kunnolla. Aloitettiin aamu "residence breakfastilla", jonne jokainen sai leipoa mitä haluaa, mielellään jotain omasta maasta. Koska täällä leipominen on aika rajattua kun ei ole oikeita tarvikkeita ja välineitä, päätin tehdä mokkapaloja. En nyt tiiä onko se suomalainen alkuperältään, mutta toisaalta mun mielestä se on aika yleinen leivonnainen Suomessa niin päätin antaa mennä. Ja hyvin onnistu ja maistu. :) Ruokaa oli muutenkin laidasta laitaan, omenapiirakasta nutellapitsaan..

 Aamupalan jälkeen meillä oli rauhaan liittyviä työpajoja, ja itse osallistuin Syyrian tilannetta käsittelevään keskusteluun. Kun ihmisiä on viidestä eri maanosasta, ihmisiä niin erilaisine mielipiteineen ja taustoineen, keskustelusta muodostui todella mielenkiintoinen.
Lounaan jälkeen alkoi se "show" sitten. Eli oltiin noin viikko valmisteltu esitystä, joka lähdettiin esittämään Triesteen, yhdelle suurimmista aukioista. Näytös koostui eri maiden kansantansseista, ja huipentui isoon tämän koulun perinnetanssiin, johon minäkin osallistuin. Aivan huikean shown, jota oli seuraamassa hurja määrä ihmisiä, jälkeen kuljettiin yhdessä seuraavalle aukiolle, lippuja kantaen ja laulaen hymniä joka yhdistää viisi eri maailmanuskontoa. Ylpeys isänmaasta pääsi taas ihan uusiin ulottuvuuksiin. Toisella aukiolla oli sitten joitain puheita, jonka jälkeen homma oli ohi. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäi harmittamaan, etten omista kansallispukua.. Tosi monella oli mitä upeampia kansallispukuja, itse tyydyin Suomen väriyhdistelmään valkoiseen ja siniseen.

Sen jälkeen tämä viikko onkin mennyt hurjan nopeasti, sillä huomenna ei ole koulua. Huomenna nimittäin alkaa huomisen ja lauantain kestävä Sustainability Conference. Siitä kirjoittelen ens viikolla enemmän. Muuten tällä viikolla en oo tehnyt mitään ihmeellistä. Social Service alkaa ens viikolla, eli elämästä tulee vielä kiireisempää. Mutta ei se mitään. Pitäs vaan malttaa aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta kun ei niin ei. :D Toissailtanakin olin jo nukahtamassa, mutta sitten päädyinkin suomentamaan yhtä hesarin artikkelia costaricalaiselle ja keskustelemaan pohjoismaista ja niiden politiikasta ja EU:sta. Mutta en valita, päinvastoin. Ihanaa! Eilen ei ollut niin hyvä päivä, mutta parantui kokoajan loppua kohden. Sulkapallossa oli kivaa ja ilta huipentui siihen että sain ekaa kertaa kaikki matikan tehtävät ratkottua perulaisen avustuksella.
Tänään mulla ei oo ollu mitään, kävin kaupassa ja illalla on konsertti. Ja siivosin. Ja nyt pesen pyykkiä ja oon vaan. Suunnitelmissa on ainakin ottaa vielä päikkärit, sitten jossain vaiheessa illallista jonka jälkeen konsertti. Hihii elämä on kivaa.

Ajatuksia ensimmäisestä kuukaudesta

*kirjoitettu sunnuntaina. kuvat otettu lauantaina kun oltiin Triestessä juhlimassa peaceonedaytä. kirjoitan siitä myöhemmin lisää, kun ehdin. 

Tasan neljä viikkoa sitten istuin Helsingin lentoasemalla silmät punaisena itketyistä kyyneleistä. Olin itkenyt samaan aikaan sekä ilosta että surusta, jännityksestä, innostuksesta, mutta myös pelosta. Olin itkenyt, koska yksi elämän osa-alue päättyi siihen, erittäin hyvä sellainen. Olin jättämässä kaiken tutun ja niin turvallisen taakse, eikä mulla oikeastaan ollut mitään aavistusta siitä, mitä olen tekemässä ja mihin olen menossa. Ja nyt kun ajattelee aikaa taaksepäin, oikeastaan hyvä niin.

Ensimmäiset puolitoista viikkoa oli suoraan sanottuna aika kamalia. En tajunnut sitä vielä silloin, mutta jos vertaan niitä nyt näihin viimeisiin viikkoihin niin huhhuh. Olihan mulla toki silloinkin hyviä hetkiä ja sain ihania muistoja, mutta se koti-ikävä oli kyllä jotain aika mielenkiintoista. Ainakin minulle, joka luuli, ettei osaa ikävöidä. Ehkä siihen vaikutti osaltaan se, että tuntui, että Suomessa elämä jäi jotenkin kesken. Pesiskausi oli jännittävimmillään, enkä voinut olla siellä. Tärkeiden ihmisten elämässä tapahtui myös paljon, enkä ollut jakamassa niitä tunteita siellä. Enhän edelleenkään voi, mutta nyt siihen on jo tottunut. 

No, nyt ollaan jo aika kaukana niistä tunteista ja niistä itkuista joita kieltämättä itkettiin täällä harva se päivä, jokainen. En ikävöi oikeastaan ollenkaan enää. Elämä on nyt täällä ihan sata prosenttisesti, ihan niin kuin minäkin. Ja niin sen kuuluukin olla. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana ei ollut niin paljon niitä ihania hetkiä, kuin niitä, kun toivoi olevansa kotona. Nyt on oikeastaan päinvastoin. Totta kai vieläkin on niitä huonoja hetkiä, mutta ne on ihan samanlaisia kun oli Suomessa, kuin olisi siellä.

Täällä mun isänmaallisuus on (jälleen) noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mua oikeastaan kutsutaankin täällä nimellä Finland.. Oon entistä tarkempi siitä, että muistutan itselleni säännöllisin väliajoin mistä tuun ja missä ne juuret oikein on. Siitä, että pidän yhteyttä Suomeen ja ihmisiin siellä, vaikken itse ole siellä. 

En oikeastaan enää tiedä, että millä kielellä ajattelen. Englanti on niiiin paljon sujuvampaa. Alussa olin täällä melko hiljainen tyttö, mikä johtui paitsi kielestä, myös siitä, etten tiennyt mitä täällä voi oikein sanoa. Suomessa kun voi oikeastaan sanoa melkein mitä tahansa, ja sarkasmia voi heittää peliin ihan eri tavalla. Täällä pitää varoa, ja sarkasmia olen vasta nyt alkanut pystyä heittämään kehiin, sillä melkein kaikki on jo tottunut siihen…

Oon tutustunut tosi moneen uuteen ihmiseen, ja joka päivä saa osallistua ja kuunnella mielenkiintoisiin keskusteluihin, oli kyse sitten politiikasta! tai jostain syvällisemmästä. Harrastukset on jo alkanut ja social serviceä odottelen alkavaksi lähiaikoina. Oon saanut jo ”luottoystäviä”, ainakin niin hyvin kuin kuukauden aikana voi saada. Niille voin puhua jo ihan suoraan miltä musta tuntuu, ja oon niin mielettömän onnellinen että oon saanut tutustua niihin. 

Musta tuntuu, että oon jo kuukauden aikana muuttunut aika paljon ihmisenä. Oon oikeesti oppinut ottamaan vastuuta omasta elämästä ja on ollut pakko itsenäistyä. Esimerkiksi pyykinpesusta olin vähän huolissani ennen tänne tuloa, mutta mä oon oikeesti oppinut tykkäämään siitä! On helppo pestä vaan omat vaatteet, koska jos ei oo mitään päällepantavaa, voi syyttää vaan itseään. Musta on myös tullut tuhat kertaa kohteliaampi ja kiltimpi, jos käyttäytyisin täällä samalla tavalla kuin Suomessa, kukaan ei varmaan puhuisi mulle… Esimerkiksi kiitoksien ja anteeksipyytelemisen kerrat Suomessa vuoden aikana sanon täällä päivän aikana…

Mutta kuten rivien välistä voi lukea, oon ihan mielettömän onnellinen. En oo ehkä ihan kartalla kaikesta koulussa ja opiskelen ihan liian vähän, mutta kyllä se siitä. Turha stressata vielä niistä asioista. Toki kouluun on pakko alkaa panostamaan vähän enemmän, mutta eihän se ole muuta kuin opiskella. Tasapainottelu opiskelun, sosialisoitumisen ja nukkumisen välillä on joskus hankalaa, mutta niin kauan kuin jaksaa niin ei oo mitään hätää.

Oon vaan niin mielettömän kiitollinen siitä, että saan tämän mahdollisuuden ja kokemuksen. Sain myös vihdoin! iPhoneen wifin joten elämähän on nyt ihan täydellistä.. No okei, ei täydellistä, mutta niin lähellä kuin se on mahdollista! Edellenkin erilaista, ei parempaa eikä ainakaan huonompaa. Kyllä täälläkin maanantaina väsyttää ja ärsyttää, ihan niin kuin missä tahansa muuallakin. Suomalaisella sisulla pääsee aika pitkälle jos vaan haluaa! Aina ei tarvi olla kivaa, sen oon ainakin oppinut. Mutta sillon kun on niitä kivoja hetkiä, niistä osaa nauttia täysillä. Täällä hetkessä eläminen on ainakin mulle huomattavasti helpompaa, koska jotain kivaa tapahtuu kokoajan. Tylsää ei oo ikinä.

 Kyllä musta tuntuu, että nyt voin jo sanoa että oon kotona. Tietenkään tämä paikka ei oo sama asia kuin ihan aito ja alkuperäinen koti, mutta koti kuitenkin. Ja se tuntuu hyvältä. Eihän kukaan ole sanonut, että koteja voisi olla vain yksi. 

VENETSIA

Venetsia. Lauantai. Syyskuu. Voitte kuvitella ne ihmismassat mitä siellä pienien, hyvin kapeiden katujen välissä kuljeskeli. Venetsia on kaupunkina äärettömän kaunis, kiehtova ja erilainen. En voi verrata sitä mihinkään muuhun kaupunkiin, missä oon päässyt käymään. Sanoinkin monta kertaa lauantaina siellä ollessamme, että Venetsia on kaupunki jossa jokainen haluaa vierailla, mutta harva haluaisi asua. Ja allekirjoitan sen. Se on toki äärettömän upea, mutta odotin enemmän. Mutta tiedän, että en nähnyt sitä oikeaa Venetsiaa vielä. Sen takia sinne aion mennä takaisin. Se on niin lähellä, että se ei ole edes mikään ongelma. Joka tapauksessa ikimuistoinen päivä. Melkein eksyttiin, mutta nähtiinpä samalla jotain mitä muut eivät nähneet. Tuota kaupunkia on mahdotonta pukea sanoiksi. Enkä saanut sen tunnelmaa vangittua edes kuviin. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

KIIRE.

Heii! Ensinnäkin pahoittelut postaustauosta, mulla on ollut ongelmia nettiyhteden kanssa.. Mulla on ihan mielettömästi postauksia mielessä jotka haluan toteuttaa, mutta se että mistä revin ajan niihin on toinen asia! Nytki mun pitäs olla lukemassa italian huomiseen testiin mut päätin nyt ottaa riskin ja tulla ilmoittaan et oon hengissä. Ihan mielettömästi tapahtunut kaikkea viime aikoina, lauantaina kävin Venetsiassa ja siitä on tulossa ihan oma postaus heti kun ehdin.

Torstai ja perjantai kuitenkin ansaitsee kunniamaininnan, sillä ne oli ihan mielettömiä päiviä molemmat. Mitään erikoista ei tapahtunut, mutta huhhuh. Tais olla parhaat päivät tähän asti. Eli sillon torstaina mulla oli tuutoriryhmän kaa se piknikki ja oli ihan mieletöntä! Upeempaakin upeammat maisemmat ja paljon hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa. Oli pakko palata samalle paikalle perjantaina kahdestikkin ottamaan kuvia, en vaan ikinä kyllästy näihin maisemiin. Piknikin jälkeen suuntasin auditorioon, jossa oli joku tilaisuus paikallisen 100-vuotta täyttäneen kirjailijan kunniaksi. Ainoo et siellä puhuttin pelkkää italiaa, mut olipa kokemus sekin. Sen jälkeen suuntasin kahden slovenialaisen kanssa tuonne vanhaan linnaan josta oon tehny aiemmin postauksen, sillä sain tietää että siellä olisi kansainvälinen kirjallisuusilta, jossa olisi edustaja myös Suomesta!! Ja minähän suuntasin sitten sinne, ja oli aika mieletön kokemus kuunnella myöhään illallla italialaisessa linnassa suomenkielisiä runoja. Käännökset oli seinällä ja mä olin ainoo joka ymmärsi sen puhuttuna. Todella vaikuttava kokemus. Tilaisuuden jälkeen kävin vielä puhumassa kyseisen runoilijan kanssa, joka oli aika yllättynyt että pienen italialaisen kylän yleisössä oli joku Suomestakin. :D Sen jälkeen siellä oli vielä tarjoiluja joita käytiin poikien kanssa vähän hyödyntämässä ja sitten unten maille.

Perjantai aaa en enää ees muista mitä tapahtu. :D Kävin ainakin siellä samalla paikalla kuin edellisenä päivänä tyttöjen kanssa kuvailemassa. Kävin juoksulenkillä yksin pitkästä aikaa, se on kyllä täällä aika ärsyttävää ku ei oo kunnon pyöräteitä. Sitä ennen käytiin vissiin jätskillä. Huomatkaa taas tää järkevä aikajärjestys. Sen jälkeen otin suihkun (jep, otin suihkun. kääntäminen on kivaa.) ja illalliselle. Illallisen jälkeen käytiin pelaamassa korttia ja sitten vietinkin loppuillan unkarilaisen ja mongolialaisen kanssa jutellessa. Hirveenä ei tehnyt mieli lähteä juhlimaan, koska lauantaina oli aamulla aikaisin lähtö Venetsiaan! Mutta siitä mun on pakko kertoa myöhemmin lisää, nyt on ihan pakko mennä pänttäämään koska välttelin opiskelua lahjakkaasti koko eilisen. Mua väsyttää ihan hirveenä ja tekis mieli ottaa päikkärit, mutta ei ehdi. Kiireinen päivä aina maanantaina. En saanut oikein nukuttua yöllä kun mulle tuli illalla kovat rytmihäiriöt eikä tuntunut millään menevän ohi. No anyway, nyt on pakko alkaa tehdä jotain et sais ees ens yönä nukuttua.. :D Palataan luultavasti huomenna kun hellittää päiväksi tää kiire, niin sillä Venetsia postauksella!

ARKEA.

Aika lentää ja arki on astunut vihdoinkin kuvioihin. Olikin jo ikävä. Ihan oikeasti ikävä. Tosin sana arki on saanut uuden määritelmän täällä. En osaa oikeastaan enää kuvitellakaan arkea Suomessa. Mun arki on muuttunut mulle, rutiinien orjalle, aika isolla tavalla. Mutta edelleenkin, se on vain erilaista. Ei parempaa, eikä huonompaa. Ja juuri sillä tavalla sen kuuluukin olla.

Vielä ei kaikki tehtävät pyöri ees mukana, mutta silti tuntuu olevan kiire. On tärkeää löytää tasapaino opiskelun ja elämisen välillä, mutta musta tuntuu että ainakin nyt se on ihan hyvällä mallilla. Tilanne voi olla eri heti kun koulutehtäviä alkaa kasaantua enempi, ja kaikki aktiviteetit ja muut projektit alkavat pyöriä säännöllisesti. Voisin oikeastaan kirjoitella opiskeluista erikseen enemmänkin, jos siellä on vaikka jotain potenttiaalisia, tulevia uwc-stipendiaatteja ruudun toisella puolella. Nyt tosiaan loppu tuo kahdeksanpäiväinen lukkari, eli huomenna lähtee taas ykkösestä. Harrastuksista sen verran, että sain mun fyysiseksi aktiviteetiski just sen minkä halusinki, sulkapallon. Luultavasti meen silti kuitenkin joka viikko jumppaamaan ja pelaamaan lentopalloa, jos vaan ehdin. Urheilu on kuitenkin aina ollut ja tulee aina olemaan mun henkireikä, ja haluan löytää sille aikaa.

En tiiä onko tää huolestuttavaa, mut en muista mitä tein maanantaina. En mitään ihmeellistä vissiin. Kävin vissiin ainakin sillon mun kolmosvuotisen joka on nyt täällä, kanssa kahvittelemassa. Ehkä. En oo varma et mikä päivä se oli.. Muilla oli taster sessioita, mulla ei. Tiistaina sama homma, paitsi et kävin current affairsin taster sessionissa. Opiskelin ja söin jotain sopimatonta illalliseksi ja makasin vaan mun sängyssä kun oli huono olo. Myöhemmin raahasin itteni sosialisoitumaan ja meidän residencissä sosialisoiduttiin vielä aika myöhään illallakin. Meillä on nykyään semmoinen järjestely näköjään, et meidän huoneeseen tullaan opiskelemaan illalla. Tosi myöhään. Mut se ei haittaa mua ollenkaan, just mukava kun ei yksin tarvi puurtaa. Ero tosin on aika suuri, Suomessa mulla oli itelle aina aikaraja et seitsemän jälkeen en opiskele. Eilen aloitin kymmeneltä. Hups.

Eilen sitten heräsin ja mulla oli edelleen huono olo. Pakotin itteni syömään aamupalan, ja raahauduin kouluun. En ollu mitenkään parhaimmassa tikissä koko päivänä oikeastaan. Satoi hirveenä vettä. Yritin syödä lounasta mutta siitä ei tullut mitään. Sitten tulin vaan makaamaan tänne ku oli aivan järkyttävä olo. Siinä sitten nuokuin ja facebookkailin ja sit piti lähtä taas taster sessioniin ja siitä suoraan tanssitreeneihin. Kyllä. Minä. Tanssitreenit. Uskokaa tai älkää. Valitettavasti.. Ainaki muiden kannalta. Anyway ne ei ainakaan parantanut mun oloa ja sen jälkeen vielä kiiruhdin kauppaan kun piti ostaa synttärilahja meidän alakerrassa asuvalle unkarilaiselle. Sitten tulinki taas tänne ja tein vähän läksyjä ja sit menin alakertaan sosialisoituun ja yrittään unohtamaan pahan olon, siis fyysisen vaan. Siellä sitten facebookkailtiin ja juteltiin yhdessä. Sen jälkeen tunsin olon jo vähä paremmaks ja tulin tekeen loput läksyt. Sitte vaa hengailtiin täällä ja kahdeltatoista mentiin laulamaan hiljaisella äänellä paljon onnea synttärisankarille. Sitte menin nukkuun joskus puol yhen aikaa. Perus päivä.

Tänään mulla oli vaan kaks tuntia koulussa, koska eka tunti peruttiin ryhmätöiden takia ja vika koska opettaja ei ollut. Sain nukkua siis vähä pitempään. Koulun jälkeen menin kahdeksi tunniksi kirjastoon opiskelemaan, koska siellä se on paljon tehokkaampaa. Sit lorvailin lounaalla tunnin, ja äsken käytiin kaupassa ostamassa pattereita laskimeen. Nyt kirjoitan tätä ja äskön löysin tosi halvat lentoliput hiihtolomaksi. :D Parin tunnin päästä on tuutoriryhmän kaa piknikki ja sen jälkee pitää vielä opiskella, ihan ninku nytki pitäs. Joten tässä vaan tämmöset pikamoikat, palailen huomenna paremmalla ajalla ja toivottavasti kuvien kera! Nyt kuitenkin Venäjän poliittisen historian kimppuun. Se on kyllä oikeestikki mielenkiintoista, että ei ees harmita!

WEEKEND

Ihan aluksi täytyy kiittää kaikista niistä ihanista kommenteista, joita sain viime postaukseen. Ootte rakkaita. Sen postauksen kirjoittamisen jälkeen jokin kolahti kohdalleen. Perjantai koulupäivä ei ollut enää paha, se oli itseasiassa oikein mukava. Ymmärsin paljon enemmän kuin edellisenä päivänä, ehkä vaan lakkasin yrittämästä liikaa. Sain paketin Suomesta, ja ehkä sen mukana tulleen sisurasian mukana kaivoin myös oman sisuni esiin. Skypetin Suomeen, jälleen tosin huonolla nettiyhteydellä, parhaille kavereille. Istuin teellä alakerrassa puhumassa tästä kaikesta. Puhuin myös Suomesta, ihmisiä kiinnostaa se. Ja minähän kerron.
Söin illallista nurmikolla sortsit jalassa. Sen jälkeen lähdin "teapartyihin". Istuin lattialla, join teetä ja söin keksiä. Kuuntelin tarinoita, ja kerroin itsekin jopa yhden. Tunsin olevani onnellinen. Enää en toivonut olevani Suomessa. Just sillon oli hyvä olla. Lattialla istuessani hämähäkki juoksi vierestäni. En erityisemmin pidä kyseisistä otuksista, ja sen huomasi myöskin vieressäni istuva. Hän ottikin hämähäkin pois, ja vei ulos. Suomessa se olis heitetty mun päälle..  Väsymyksen painaessa silmäluomia tulin kotiin, ja katsoin vielä facebookin syödessäni samalla salmiakkitikkaria. Lopulta nukahdin hymy huulilla omien, pinkkien muumilakanoiden väliin.

Eilen heräsin ylös puoli tuntia herätystä aiemmin. Söin rauhassa aamupalan, ja juttelin Suomeen. Puolenpäivän aikoihin lähdettiin britin, hongkongilaisen ja japanilaisen kanssa Triesteen. Kiertelimme ympäriinsä, lounastimme ravintolassa. Oli kuuma. Löydettiin H&M, johon tuhlasin ehkä vähän liikaa rahaa. No, onpahan vaatteita. Söimme gelatoa auringon vielä paistaessa todella kuumasti, ja onnistuimme löytämään tiemme oikeaan bussiin takaisin. Bussissa oli äänekkäitä teinityttöjä, joiden takia en pystynyt nukahtamaan, vaikka väsytti hirveästi. Sen sijaan ihastelin tämän maan kauneutta. Suomi on erittäin kaunis maa, mutta se on kaunis erillä tavalla.

Tulin kotiin, ja juttelin vähän aikaa samassa asuntolassa asuvan puolalaisen kanssa. Juttelimme perheistämme, elämästämme kotimaissamme ja täällä. Sain tietää, että meillä on lukuvuoden aikana kaksi pitkää viikonloppua, toinen silloin, kun täytän 18. Joten mun on ehkä mahdollista tulla viettämään tuo suuri päivä oikeaan kotiin. Olin ollut jo vähän pettynyt siitä, etten olisi siellä silloin. Toki olisi mahtava viettää synttärit täällä, mutta se on pitkä viikonloppu, jolloin kaikki ovat levinneet vähintään ympäri Italiaa.

Myöhemmin istuin jälleen alakerrassa, tällä kertaa kuuntelemassa, kun nämä musikaaliset lahjakkuudet soittivat ukulelettä. Lauloin mukana joitakin lauluja. Tytöt saivat huippuidean leikata amerikkalaiselta tytöltä pitkät hiukset lyhyeksi, hänen omasta toivomuksestaan tietysti. Niistä tuli itseasiassa todella upeat. Sen jälkeen laittauduttiin hieman, ja lähdettiin Mickey'siin, joka on siis baari tossa tien toisella puolella. Hollantilaisella on tänään synttärit, joten päätettiin hieman juhlistaa sitä. Siellä tanssittiin, kunnes kello oli puoli yksi, ja tultiin tänne meidän asuntolaan takaisin. Laulettiin hänelle hyvää syntymäpäivää ja syötiin kakkua. Sen jälkeen tulin suihkuun, ja olin valmis menemään nukkumaan. Kuitenkin valvottiin vielä varmaan puoli kolmeen vain jutellen kaikesta. Taaskin sain nukahtaa hymy huulilla. Päivä oli ollut ihana.

Tänään heräsin ihan liian aikaisin. Näin hassua unta, ihmiset olivat täältä mutta tapahtumat sijoittuivat Muhokselle. Kävin aamupalalla, laskin matikkaa. Menin skandinaavien brunssille, jossa syötiin mm. mustikkapiirakkaa ja norjalaisten versiota korvapuusteista (ei äiti ollu yhtä hyviä ku sun, leivon niitä ens kerralla sinne!) ja ruisleipää!!!!!! Oli ihanaa. Puhuttiin sekasin kaikkia kieliä, ja ymmärsin ihmeen hyvin ruotsinorjatanska-sekoitusta.. En oo siis unohtanu kaikkea. Jee. Sen jälkeen oon oikeestaan vaan hengaillut ympäriinsä, syönyt jätskiä ja jutellut ja makoillut nurmikolla. Ilahduttanut mun alakerrassa asuvaa unkarilaista kakkosvuotista suklaalla. Kuunnellut juttuja Peace One Daystä, ja innostunut niin paljon että olin jo yhteydessä asian tiimoilta Suomeenkin.. Nyt kuuntelen, kun espanjankielinen skypepuhelu raikaa, ja huoneessa istuu neljä niiiin erilaista ihmistä, niin erinäköistä, mutta silti meillä kaikilla on jotain yhteistä. Ei oo väliä, vaikka yksi on tumma latino, yksi vaalea hollantilainen, yksi kiinalaiset juuret omaava australialainen, ja pelkkä tavallinen (nää muuten laskee mut blondiksi?!?!? never in finland.) suomalainen. Tässä tää juju on.

Kaiken kaikkiaan, nyt on hyvä olla. Punainen lanka elämään täällä on kahden viikon jälkeen löytynyt. Uskomatonta, että lähdin vasta kaksi viikkoa sitten. Tuntuu, kun olisin ollut poissa useita kuukausia. Mutta aika lentää. Ja mä aion lentää sen mukana, nauttia joka hetkestä. Nauraa kun siltä tuntuu, itkeä kun siltä tuntuu. Ihan niin kuin missä tahansa. Joku viisas sanoi joskus, että me ei voida valita mistä me tullaan, mutta me voidaan päättää mihin mennään sieltä. Joskus täytyy vaan lähteä kauemmas, että oppii ymmärtämään paremmin sitä, mistä tulee. Ja mä ymmärrän jo nyt paljon paremmin kuin kaksi viikkoa sitten.

MAKING A BIG LIFE CHANGE IS PRETTY SCARY. BUT, DO YOU KNOW WHAT'S EVEN SCARIER? REGRET.

Eilen ei ollut helppo päivä koulussa. Olin ihan pihalla joka tunneilla, ja kun koulupäivän loputtua raahauduin lounaalle, olin niin poikki että jokainen vastaantulija kysyi että väsyttääkö. Väsytti. Jatkuva englannin kuuntelu, ja ennen kaikkea sen ymmärtämisen yrittäminen, on hyvin väsyttävää. Ja väsyneenähän harvoin on kivaa. Mulla ei siis ollut mitenkään paras fiilis kunnes aloin miettiä tätä kaikkea. Istuin musiikkihuoneen lattialla, ja kuuntelin, kuinka täällä mulle jo todella läheiseksi muodostunut ystävä Hong Kongista soitti pianoa. Sydäntäriipaisevia, kauniita säveliä. Katsoin mun kuvia puhelimesta, niitä, jotka on albumin nimeltä about life alla. Luin kaikkia niitä ironisia ja kliseisiä, mutta niin todellisia sanoja näytöltä. Ja sitten tajusin jotain. Ei mun jokaisen päivän tarvi olla täällä täydellinen. Mulla saa olla täällä(kin) huonoja päiviä, niitä, kun tuntuu, ettei ymmärrä mitään mistään. Mulla saa välillä olla ikävä kotiin, ja musta saa välillä tuntua, että mitä mä täällä teen. Se on ihan normaalia. Musta saa välillä tuntua, että tästä paikasta ei ikinä voi muodostua mulle koti.

Mutta.

Musta saa myös tuntua, että rakastan tätä paikkaa. Mä saan miettiä, että kotiin meneminen joulukuussa voi olla vaikeaa. Mä saan ajatella, että mun paikka on enemmän täällä kuin Suomessa. Mulla saa täälläkin olla niitä hyviä päiviä, tiedättehän, niitä, jolloin tekisi vain mieli huutaa koko maailmalle, kuin onnellinen on. Mulla saa olla vuoristoratapäiviä, enhän mä ole ollut täällä vielä edes kahta viikkoa. Vielä niiden tunteiden ei tarvi tasoittua, ei vielä. Myöhemmin sitten. Mä en halua kieltää itseltäni tunteita, en edes negatiivisia. Ne kaikki kuuluu tähän hommaan.

Joka tapauksessa, mun päivä muuttui melko karmeasta melko täydelliseksi. Pianon kuuntelemisen jälkeen päätettiin lähteä jätskille. Siinä lämpimässä auringossa istuskellessa ja syödessä ihanaa parasta jäätelöä, fiilis nousi jo huomattavasti. Sen jälkeen lähdettiin viimeiseen urheilu "taster sessioniin", aerobicksiin. Huomatkaa järkevä järjestys, ensin jäätelö ja sitten urheilu.. Ja sielläkin oli kivaa! Jokainen, joka on ollut mun kanssa samassa liikuntaryhmässä osaa sanoa, että kyseinen laji ei oo oikein ikinä ollut mun juttu. Täällä se oli kuitenkin sen verran helpompaa, että pystyin nauttimaan siitä. Se ei ollut hirveän raskas, mutta voitte kuvitella, että kun huoneessa ei ole ilmastointia ja sinne paistaa suoraan aurinko, ja siellä on ihan liian monta tyttöä hikoilemassa, lopputulos ei oo mitenkään, noh, arvaatte varmaan.

Aerobicksin ja suihkun jälkeen lähdettiin illalliselle. En saanut mun salaattia, mutta se ei haitannut. Tutustuin siinä syödessä uuteen tulokkaaseen, joka saapui tänne vasta keskiviikkona. Syönnin jälkeen päätimme Candyn (hongkongilainen) kanssa viedä uusin tulokas satamaan. Voi, se paikka on vain niin hirvittävän kaunis aina illalla. Siellä istuskelimme varmaankin tunnin, ja juttelimme. Candy soitti ukulelettä (miten tuo sana taipuu?!) ja nautimme vain olostamme. Puhuimme koti-ikävästä, kotiutumisesta ja lähdöstä. Ja ainakin minä nautin olostani ihan täysillä. Sen jälkeen päätimme mennä (taas) jäätelölle, hups. Jäätelöiden kautta mentiin tyttöjen huoneeseen, jonne saapui sitten muitakin. Siellä kaikki joko opiskelivat, olivat facebookissa (hehe) tai juttelivat. Tai tekivät kaikkia niitä samaan aikaan..

Niin tavallinen päivä, mutta toisaalta niin täydellinen päivä. Täydellisen siitä teki juurikin se, että se ei ollut niin ylämäkeä kokoajan. Kaikkien niiden vastoinkäymisten jälkeen pienistä jutuista oli helppo nauttia. Mä otin vastaan tämän kokemuksen, koska halusin muuttaa mun elämän. Halusin ajaa itseni oman epämukavuusalueeni ulkopuolelle. Halusin itsenäistyä, kansainvälistyä, ja tehdä jotakin tärkeää tulevaisuutta ajatellen. Halusin, ettei elämäni olisi niin helppoa. Tähän asti, olen juurinkin tehnyt kaikkea noita. Helppoa ei ole ollut, eikä tule olemaan, mutta juuri se on se juttu tässä, ainakin minulle. Nyt pitää enää löytää sopiva tasapaino opiskelun ja elämisen välille. Mutta aika auttaa siinäkin.

TÄNÄÄN OON..

... istunut ensimmäisellä matikan tunnilla ja mulla oli jopa hauskaa. vielä.
... viettänyt hypärin tekemällä läksyjä. mikä nautinto.
... tuskaillut economicsin tunnilla enkun kanssa.
... istunut innosta hihkuen historian tunnilla ku tiedän jotakin.
... saanut tietää, että mun pitää ensin lukea kaks kirjaa enkuksi ja sit kirjottaa niistä esseet suomeksi.
... viettänyt kuuman iltapäivän sisällä tehden sitä assignmentia jonka eilen alotin.
... käynyt kaupassa costaricalaisen kanssa.
... puhunut saman tytön kanssa syvällisiä isänmaallisuudesta.
... käyny hikoilemassa sulkapalloa pelaamalla. huippua.
... skypettänyt ensimmäistä kertaa kotiin.

Eli elänyt nyt mun arkea. Nyt kuuntelen Juha Tapiota, ja kohta pitäis tarttua tohon tiiliskiven paksuiseen economicsin kirjaan ja lukea uudestaan, että mitä tänään ollaankaan puhuttu.. Väsyttää niin kovasti, että sosialisoituminen saa odottaa huomiseen. Jos vähän aikaa jaksais opiskella, ja sitten saakin luvan painua unten maille. Ja sain juuri sen social servicen minkä halusinkin, kerron siitä myöhemmin lisää! Nyt kuitenkin kirja käteen.

BACK IN BUSINESS

Kyseisissä tunnelmissa oon tällä hetkellä ku yritän väsätä palautettavaa kotitehtävää e-systemsiin. Mä opiskelen siis seitsemää ainetta, kolme higher leveliä: ENGLISH B, HISTORY AND ECONOMICS. ja neljä standard leveliä: ENVIRONMENTAL SYSTEMS, MATHEMATICS, ITALIAN B, FINNISH A (self taught). Ja nyt tohon mun ainooseen tiedeaineeseen yritän väsätä jotain.. Ei tuu mitään, en osais tehä tota varmaan ees suomeksi!! Onneks on vielä huominenkin aikaa, oon tehnyt nyt tota kaks ja puol tuntia enkä oo ees puolessa välissä.. Muuten koulu meni hyvin, meillä ei oo tällä viikolla vielä italiaa koska ei oo opettajaa, mikä on harmi. Sen takia mulla loppui tunnit jo 11, joten ei passaa valittakaan. ;) Oli ainakin kevyt aloitus. Aamulla mulla oli ekana just tätä e-systemsiä, sit enkkua ja sit economics. Economicsista oon niin innoissani!! En malta odottaa että päästään asiaan. :D
Täällä ei muuten mee lukujärjestys niin kuin Suomessa, vaan meillä on 8-päiväinen systeemi. Tai siis että lukkarit on laitettu kahdeksalle päivälle, eikä erikseen maanantaille, tiistaille yms. On tohon varmaan aluksi vähän totuttelemista että tajuaa ottaa aina oikeat tavarat mukaan... Ja tunnit kestää vaan 55 minuuttia tai joskus puol tuntia pitempään jos on labratöitä e-systemsissä. Tuntuu että siinä 55 minuutissa ei oikeesti ehi tehä yhtään mitään.
Mua väsyttää ihan hirveenä, taidan ottaa nokoset ja tehä ton jutun loppuun illalla tai huomenna ku on hypäri.  Jos mua jo ekana päivänä väsyttää näin paljo, voin kuvitella kuin paljon parin viikon päästä ku mukana pyörii jo oikeesti tehtäviä joka aineesta ja vapaaehtoistyö ja harrastukset ja muut projektit mitä meillä täällä on.. No, eipähän lopu tekeminen kesken!! Sitähän mä oon aina halunnu. :) Kohta lähden testaamaan lentopalloa, meillä on menossa urheiluharrastusten "taster sessiot", kosk IB-tutkinto siis edellyttää myös harrastuksia, sekä fyysisen että henkisen. Mutta jooooo, tää oli tämmöinen pikainen kuulumispostaus vaan, huomenna en luultavasti ehi ehkä päivittelemään jos pitää väsätä vielä tota juttua.. Wish me luck!

AJATUKSIA ENSIMMÄISESTÄ VIIKOSTA

Yli viikko sitten lähdin kotoa, mutta voin sanoa, että tuntuu kun oisin ollut poissa jo kuukauden. Ennakkoon laatimastani suunnitelmasta olen poikennut aika rajusti, sillä olen ollut yhteydessä Suomeen enemmän tai vähemmän joka päivä. En tiedä onko se hyvä juttu vai ei, mutta musta on vain tuntunut, että se on pakko tehdä.

Alusta asti olen kuullut monelta ihmiseltä sitä, että kun he menivät joululomalla kotiin, he olivat jo muuttuneet niin paljon, että sopeutuminen kotiin oli hankalaa. Ja suoraan sanottuna se pelottaa mua. Totta kai mä tiedän, että tuun muuttumaan täällä, oon jo nyt muuttunut. Mutta en mä halua erkaantua siitä elämästä, mikä mulla on Suomessa. Tiedän, että en voi elää kahta elämää samalla tavalla, mitä oon tehnyt tän ensimmäisen viikon. Se kuitenkin loppuu huomenna kun koulu alkaa, eikä mulla oo enään aikaa tehdä sitä. Mikä on erittäin hyvä juttu. Nyt jotenkin vaan kaikki kuviot Suomessa on sotkenut aika paljon tilannetta.

Aamut on mulle täällä pahimpia, ja sillon on yleensä ne hetket kun mietin, että mitä mä täällä teen ja miks oon täällä. :D Ne hetket kuitenkin menee ohi aina päivän mittaan, kun on aina kaikkea kivaa tekemistä, ja illalla tunnen yleensä oloni jo todella onnelliseksi. Täällä on meneillä jotain kokoajan, mikä on hyvä juttu. Silti haluan yleensä varastaa vähintään tunnin vain mulle itselleni tehden jotain, yleensä juurikin kirjoittaen postauksia, joka on hyvä tapa purkaa omia ajatuksia sanoiksi, ja Facebookissa jutellen Suomeen. Musta tuntuu, että aamut on sen takia pahimpia, että mun unet sijoittuu vielä ainakin Suomeen ja ihmisiin siellä, joten kun mä herään ja muistan unen, on karu herätys siihen oikeaan todellisuuteen, vaikka siinä ei todellakaan ole mitään vikaa! :D Pitäs vissiin alkaa näkemään painajaisia mitkä sijoittuu Suomeen..

Muistan, kun kirjoitin kesällä siitä, että mietin kuinka monta kaveria tulen menettämään näiden kahden vuoden aikana. Mun on paha ottaa siihen asiaan vielä enempää kantaa, mutta periaatteessa mahdollisuus on siihen, että joidenkin kanssa tulee entistäkin läheisemmäksi. Ainakin toivon niin. Ei kai välimatka oo mikään syy siihen, että jopa koko nuoren ikäni pituiset ystävyyssuhteet kariutuisivat.

Mutta toistaiseksi täällä on kaikki tosi hyvin. Huomenna alkaa koulu ja saan vihdoinkin taas kolmen kuukauden jälkeen jotain rutiineja mun elämään. Tekee ihan hyvää palata vihdoin takaisin koulunpenkille, ja oikeastaan odotan opiskelua innolla. Tiedän, että aluksi se tulee kielen takia olemaan haastavaa ja muutenkin erilaista, mutta toisaalta, en mä ikinä oo päässyt opiskelun kanssa helpolla. Jos vaan jaksaa tehdä töitä, niin hyvä tulee. Kaikista haastavinta tuleekin olemaan se, että pystyy pitämään tasapainon opiskelun ja tämän kokemuksen välillä.

Yhden asian minkä olen huomannut, on se, että aina ulkomailla ollessa mulla tulee hirveä halu ylläpitää omia juuria. Esimerkkinä se, että kun sain tietää että pääsen tänne, vaihdoin iPhonen asetukset englanniksi. Nyt vaihdoin ne kuitenkin takaisin suomeksi, vaikka en käytäkään täällä puhelinta lähes ollenkaan. Mä vaan tarvin jotain muistutuksia ihan yksinkertaisista jutuista siitä mistä mä tulen ja kuka oon. Se saattaa kuulostaa hassulta, mutta ulkomailla ollessa aina etsin merkkejä Suomesta. Mä vaan kaipaan aina sen muistutuksen juurista, jotka on niin tärkeitä mulle. Kyllä mä tiedän että juuret ei katoa, mutta haluan ehkä välillä pitää niistä kiinni vähän liikaakin.

Aika menee täällä ihan mielettömän nopeaa. Mulla on ihan sekaisin kaikki päivät että mitä ollaan tehty, mikä nyt ei sinänsä ole ihme. Sanotaankin, että UWC:ssä yksi viikko vastaa kuukautta normaalissa maailmassa, yksi kuukausi taas vuotta. :D Ja nyt voin ehkä allekirjoittaakin sen väitteen, me ollaan täällä nimittäin tekemisissä oikeastaan jokainen hetki päivässä. 

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko meni aikalailla jossain pilvessä eläen. :D Tai siis jos mun ensi vuonna pitää sanoa, että mitä oon tehnyt mun ihan ensimmäisellä viikolla, tuskin muistan mitään. Nyt kuitenkin alkaa toinen viikko, ja alkaa pikku hiljaa olemaan jo tutumpaa. Ja nythän se aika vasta alkaakin lentämään. Mutta ei se mitään. Tällä hetkellä on hyvä olla ja se riittää. Postauksen kuvat otin eilen kun vierailtiin Duinon linnassa. Mielettömät maisemat, ei voi muuta sanoa. Toi keltainen rakennus on yks meidän asuntolaista, ja siellä on myös meidän ruokala, jonne suuntaan ihan pian. Kuulemisiin, luultavasti postaustahti tulee hidastumaan koulun alettua aika paljon. 

TRIESTE

Pettynyt penkkiurheilija täällä hei. Lauantaina vierailtiin Triestessä, joka on siis lähin iso kaupunki. Googlettakaa jos kiinnostaa tietää enemmän. :D Sen verran kuitenkin voin kertoa, että se ei tyyliltä ja arkkitehtuurisesti oo lainkaan italiailainen kaupunki. Kaunis kaupunki anyway, onneksi tuun pääsemään sinne vielä monta kertaa uudestaankin. Tällä kertaa keskityttiin lähinnä siihen kulttuurilliseen antiin, sekä syömään aivan ihanaa italialaista jäätelöä. Ei oo Pingviini mitään siihen verrattuna..

Triesten vierailun jälkeen meillä oli kakkosten meille esittämä Welcome Show. Meidän piti pukeutua jotenkin, joka kuvaa meidän persoonaa, mutta on silti jotenkin hauskaa ja huumorintajuista. Mikä siis sopisikaan mulle paremmin kun MuPSin vanha pelipaita, juoksuhousut, lippis ja lenkkarit ja hiukset ponnarille? Niinpä. En muuten halua ees tietää, kuinka monta pesäpalloon liittyvää sanaa oon tähän blogiin jo kirjoittanut.. Aika monta ja lisää on tulossa niin kauan kuin tämä on olemassa. :D Anyway, se show oli niiin huikea!! Siis olin ihan sanaton sen jälkeen. Kuinka lahjakkaita ihmisiä täällä oikeasti on ja kuinka tervetulleiksi meidät toivotettiin tänne heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Huhhuh. Sen jälkeen lähdettiin jatkoille tuohon meidän viereiseen "baariin", mikä nyt ei sinänsä oo baari semmoisena niin ku suomalaiset sen sanan käsittää.. Menipä vaikeeksi. Mutta joo, siellä tanssittiin sitten siihen asti, että oli aika mennä nukkumaan. Huikea ilta, huikeita ihmisiä, ei voi muuta sanoa.

P.S Huomenna alkaa koulu!!!

OLD OFFICES

Tervetuloa katsastamaan mun "kotiin", old officeen! Muistan kun luin netistä, että Italiassa ei siis ole ns. campusaluetta, vaan me asutaan seitsemässä eri "asuntolassa" täällä kylässä. Se antaa tietenkin ihan eri näkökulman ja saadaan ihan oikeasti olla osa italialaista elämää. Muistan kuitenkin lukeneeni että joo, omakotitalo ja linna yms, ja sitten vanhat toimistot. Voi ei! En ees tajunnut tota juttua heti, mutta oon kyllä ihan mielettömän tyytyväinen mun kämppään! Meitä on täällä tosi vähän, meidän kerroksessa seitsemän ja saman verran kerrosta alempana. Yläkerrassa asuu meidän asuntolavastaava. On ihanaa että tää on niin pieni ja tää on tosi lähellä kaikkea! Kouluun menee kävelemällä kaks minuuttia ja piazzalle missä aina tavataan minuutti, satamaan ehkä viis. Eli ihan täydellinen mun mielestä, huoneet on isot ja siistit.

Mun huonekavereina tosiaan asuu tytöt Meksikosta ja Australiasta. Ainakin tähän asti on mennyt tosi hyvin, ja mua helpottaa se, että aussi natiivina korjaa mun englantia kun puhutaan enkkua, ja minä natiivina korjaan sen suomea kun puhutaan sitä. Vielä ei oo ainakaan tullut mitään ihmeellisyyksiä vastaan, mutta ihme jos vuoden aikana ei tuu yhtään yhteentörmäystä. Toki mulla itsellä on aika paljon totuttelemista tähän, sillä mulla on kuitenkin aina koko elämäni ajan ollut oma huone. Mutta toisaalta oon myös avoin, että ei tää mikään ongelma todellakaan ole. Just kiva, että on seuraa melkein aina. Eilen kiinnittelin vähän kuvia ja kortteja sekä tietenkin rakkaan isänmaan lipun seinään, niin nyt alkaa tuntua jo melkein kodilta! Vielä kun mun unipupu ja pinkit muumilakanat saapuu ens viikolla, niin oon superhappy! :)

Meidän vastapäisessä huoneessa asuu tytöt Italiasta ja Costa Ricasta, ja kolmannessa huoneessa tytöt Hollannista ja Puolasta. Alakerrassa sitten asuu ihan laidasta laitaan. :D Tykkään tästä kylästä tosi paljon, vaikka mulle tää ei ookkaan niin iso muutos kuin vaikka niille jotka tulee Hong Kongista. Voitte vaan kuvitella. :D

Eilen käytiin Triestessä katsomassa vähän kulttuuria, sen jälkeen oli welcome show johon puin päälleni mm. mupsin vanhan pelipaidan! Noista kuitenkin lisää myöhemmin! :)