sunnuntai 25. elokuuta 2013

THIS IS WHAT IT FEELS LIKE


Täällä mä nyt oon. Autiolla Helsinki-Vantaalla. Mun vieressä on mun koko elämä pakattuna 28 kiloon, sekä mango-guava Novelle ja päärynätummasuklaalevy. Mun silmiin sattuu, koska oon itkenyt niin paljon tänään. Mä vannoin, etten itkis kun lähden, mutta toisin kävi. Lähteminen oli yllättävän raskasta. Mä luulin, että se ois ollut helpompaa. Mua saattamassa kentällä oli mun elämän tärkeimpiä ihmisiä. Äiti ja pikkuveli, sekä kolme ihanaa parasta ystävää - Henna, Henri ja Jonna. Isi ei päässyt, mutta pesäpalloon liittyvät syyt hyväksyn aina. Kun mä lopulta katsoin taakseni viimeistä kertaa kävellessäni turvatarkastukseen, mä oikeasti tajusin, etten tuu näkemään mulle tärkeimpiä ihmisiä seuraavan kerran vasta kun joulukuussa. Mä en melkein neljään kuukauteen tuu olemaan mun omassa huoneessa, silittämään mun ihania koiria, tappelemaan mun pikkuveljen kanssa tai ajelemaan mun kavereiden kanssa. Se tuntuu jännittävältä, oudolta ja surulliselta. Mutta mä tein niin ku mä lupasin. Ennen koneeseen menoa mä pyyhin viimeisetkin kyyneleet mun kasvoilta. Mä aloitin juuri mun elämäni suurimman ja huikeimman seikkailun. Huomenna mä oon jo Italian maaperällä, ja pääsen viimeinkin kokemaan kaiken sen, mikä on aiemmin ollut vaan sanoja paperilla. Pääsen tutustumaan ihmisiin, jotka tähän asti on ollut mulle pelkkiä kasvoja netissä. Pääsen näkemään maisemat, jotka ovat olleet vain kuvia näytöllä.
Mulla on erittäin haikea olo, koska kuten sanottu, yks mun elämän osa-alue oli nyt siinä. Unohdin kotiin mun pupun, joka on ollut mulla kolmevuotiaasta asti. Unohdin myös mun nahkatakin ja lakanat, mutta pääsenpähän shoppailemaan. En pysty muotoilemaan yhtäkään järkevää lausetta, koska mun päässä ei oo tällä hetkellä yhtään järkevää ajatusta. Mua ei oikeastaan itketä enää, mutta ei mua myöskään jännitä. Musta tuntuu että nyt oon valmis. En ois jaksanut odottaa Suomessa enää yhtäkään päivää, koska alitajunta kertoi kokoajan, että kohta sitä mennään. Huomenna. Sitä ennen on monta tuntia aikaa tapettavana, mutta jospa sitä sais vähän nukuttua. Ainakin täällä on hiljaista. Tosin mun kuulokkeista kuuluu tällä hetkellä näin: Baby I am leaving here. Niin. Kohta sitä mennään. Seuraavan kerran päivittelenkin sitten kohteesta. Italia, täältä tullaan, ole valmis!

3 kommenttia:

  1. Mun luomet on ku luumut ja silimät ku ruttuset rusinat! T. Äippä

    VastaaPoista
  2. Tipe tsemiä sinne tosi palion! Piä hauskaa ja elä täysillä! : )
    -Rospe

    VastaaPoista