tiistai 16. heinäkuuta 2013

GERMANY pt.2


Ekan viikon jälkeen siirryttiin leirille. Perheessä asuin italialaisen tytön kaa, ja meillä oli niin hauskaa viikko, että meitä oikeasti harmitti lähteä leirille. Ensimmäisenä päivänä tutkittiin Hannoveria, ja toisena päivänä meillä oli erään Lions Clubin järjestämä päivä semmoisessa luontoeläinpuistossa(?). Meistä otettiin myös kuva lehteen sekä saatiin valita 10 biisiä soitettavaksi radiossa. Käveltiin paljon, syötiin grilliruokaa ja tutustuttiin toisiimme. Oikeastaan jO tuolloin arvasin, että myös tästä leiristä tulee paras. Viimeisessä kuvassa näättekin mun ihanat ystävät, toinen Argentiinasta ja toinen Italiasta. Argentiinalaisen kaa mulla on suunnitelmana nähdä parin vuoden kulutttua, mutta onneksi italialainen asuu tunnin matkan päässä mun tulevasta kodista! Hän ei siis ole sama kuin toinen joka oli perheessä mun kanssa, mutta hänenkin kuva on tässä postauksessa. Noista kaikista kolmesta tytöistä, mutta myös muista joita näette seuraavissa postauksissa, muodostui mulle ihan elintärkeitä ja toivottavasti myös elinikäisiä ystäviä.

2 kommenttia: