KESKIKESÄ

Ainoa tiedonlähde on kokemus, sanoi joku Albert Einstein. Tänään sovelsin sitä mummolassa lettujen paistamiseen. Yhden epäonnistuneen käännön jälkeen se oli koko ajan helpompaa ja helpompaa. Sen jälkeen istuttiin iltaa yhdessä tuttavaperheiden kanssa. Naiset ja miehet ryhmissä. Miesten puheenaihe kuului olevan urheilu, eikä se siitä varmaan kertaankaan poikennut. Naisten puheenaiheet vaihtelivat laidasta laitaan, niin kuin aina.
En oo ikinä oikein tykännyt juhannuksesta. Tänä vuonna se oli kyllä yllättävän mukava. Ihania ihmisiä, upeita maisemia, hyvää ruokaa. Keskikesässä on jotain taikaa, vaikken ikinä ole yhtäkään varsinaista juhannustaikaa tehnyt. Joskus ois kiva käydä keräämässä seitsemän eri kukkaa, seitsemältä eri niityltä. Tosin siitäkin taiasta taitaa olla variaatioita miljoonia.
Aamulla on lähtö. En ehdi nukkua paljoa, mutta onneksi vielä ei väsytä. Kun seuraavan kerran seison Oulun lentokentällä, lähden pois paljon pidemmäksi aikaa. Mutta ensin, Saksa, täältä tullaan!

PAKKAAMASSA

Eilen söin parhaiden kavereiden kanssa tuoreita mansikoita, kirsikoita, viinirypäleitä ja vaniljajäätelöä. Eilen ajelin vielä myöhään yölläkin auringonlaskussa toisten kavereiden kanssa. Mietin vain, kuinka kaunista voi olla, kun aurinko laskee ja sumu näkyy paksuna vanana. Täällä on kaunista. Täällä, kotona.
Tänään oon hoitanut pakollisia juttuja, täytellyt lappuja. Printannut miljoonatta kertaa mun todistuksia ja passeja. Käynyt kaupassa ja ostanut kasan suklaata, salmiakkia ja ruisleipää, että voin näyttää host-perheelle Suomea sillä tavalla. Voin näyttää kotia.
Seuraavan kerran, kun pakkaan mun ihanaa, turkoosia matkalaukkua, pakkaan elokuussa. Sillon pakkaan pidemmäksi aikaa kuin kolmeksi viikoksi. Silloin en pakkaa pelkästään siksi, että voisin näyttää kotia, vaan siksi, että voisin löytää toisen kodin.

LET'S ENJOY THIS DAY

 

 

Takana ensin mahtava viikonloppu Järvenpäässä ja sen jälkeen eilinen Tampereella. Lyhyitä yöunia, aivan mielettömän upeita ihmisiä, hyvää ruokaa. Leikkimistä, hetkessä elämistä, heittäytymistä, huvipuiston tunnelmaa, pitsan tilaamista keskellä yötä. Toiveita ja unelmia, tulevaisuudensuunnitelmia. Järvenpäässä meillä oli infoa, jossa kerrottiin faktoja UWC-elämästä, ei pelkästään niitä ruusuisia puolia. Sen jälkeen olin vielä varmempi siitä, että tämä tosiaan on mun juttu. Tuntuu hurjalta, että nyt oon valmis lähtemään.
Särkänniemessä olin Jessin kanssa. Meillä oli hauskaa sen jälkeen kun tajuttiin, että kumpikaan ei varsinaisesti pidä niistä laitteista. Me molemmat rakastetaan sitä tunnelmaa. Koska ilma ei ollut parhain, keksittiinkin kaikkea muuta. Käytiin taidenäyttelyssä, joka sai jopa mut hiljaseksi, silitettiin koiranpentuja ja matkittiin lampaita. Tai ainakin minä matkin. Puhuttiin syvällisiä, ollaan molemmat samanlaisia haaveilijoita, ja suunniteltiin tulevaisuutta. Mutta silti elettiin siinä päivässä. Nautittiin siitä hetkestä.
Tänään hoidin pakollisia velvotteita ja palelin Suomen lämpimässä suvessa pesäpallopelissä. Sen jälkeen  lähdettiin tyttöjen kanssa tien päälle. Ajeltiin ympäriinsä, kuunneltiin hyvää musiikkia, puhuttiin ja vain oltiin. Nautittiin tästä illasta, tästä hetkestä. Kesästä.

PULLAPÄIVÄ

Eilen leivottiin äitin kaa pullaa, minä ensimmäistä kertaa ikinä. Oli pakko opetella että voin sitte leipoa vaikka Italiassa tai Saksassa. :D Huomasin muuten just, etten oo laittanu tänne melkein mitään muuta kuvia ku ruokakuvia.. Joka tapauksessa eilisen ja tämän aamun oon istunut terveyskeskuksessa Italiaa varten. Nyt kuitenkin on ne hommat hoidossa, joten niistä ei tarvi enää huolehtia. Nyt mun pitäis alkaa pakkaamaan, koska huomenna on tosiaan einiinmyöhäinen herätys ja lähtö Helsinkiin. Tänne en kerkeä päivitteleen seuraavan kerran vasta ku tiistaina, mutta sillon pitäisi olla paljon kuvia ja ehkä muustakin kun ruuasta. Nyt  mulla on kuitenkin vielä paljon tekemistä ennen ku pääsen lähtemään, koska meen tosiaan Kempeleeseen yöks nii saa nukkua ihan vähän pitempään. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

MAAILMA ON TEHTY MEITÄ VARTEN, JOKAINEN TÄNNE JONKUN JÄLJEN JÄTTÄÄ.

Lähtö. Se on niin kaukana, mutta kuitenkin koko ajan mielessä. Yritän elää hetkessä ja nauttia Suomesta, ja se onnistuu yllättävän hyvin. Yritän arvailla, mitä mulla tulee olemaan ikävä. Ainakin kokoajan päällä olevia whatsappi-keskusteluja ja sitä, että jos haluan omaa rauhaa, tarvii vaan mennä omaan huoneeseen. Rahkaa, suklaata, ruisleipää ja maitoa. Näitä tavallisia. Mutta tosiasia on se, että mä en voi tietää. En voi tietää, mitä tuun ikävöimään, ennen kuin oon elänyt sen.

Multa on kysytty usein, että miksi mä lähden. Eikö lukio ja Suomi oikeasti kelvannut? Kyllä ne olisivat kelvanneet, todellakin. Lähtö on kuitenkin mulle toteutunut unelma (okei ei se vielä oo toteutunut mutta ymmärsitte ehkä pointin). Koko elämäni ajan oon halunnut päästä pois. En siksi, että mua ahistaisi Muhos ja että en kestäisi tätä. Oon halunnut päästä pois, koska maailmassa on niin paljon muutakin nähtävää. On niin paljon koettavaa, niin paljon ymmärrettävää. En lähde pakoon. En lähde siksi, että odottaisin muualla olevan parempaa. Yksi syy lähtöön on myös se, että opin ymmärtämään myös tätä kaikkea tuttua paremmin. Opin ymmärtämään kotia. Kuulostaapa hassulta.

Oon niin onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden. Suomeen olisi ollut helppo jäädä. Täällä mulla on ihana perhe, rakkaat lemmikit ja parhaat kaverit. Mulla oli aivan huippu koulu. Olin nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja oppilaskunnan hallituksen sihteeri. Kaikista noista asioista oon ollut ihan mielettömän iloinen. Mutta on kuitenkin se mahdollisuus, että tuolla jossain on jotain vielä mahtavempaa. Ei samalla tavalla, mutta siellä jossain odottaa jotain, jonka vuoksi kannattaa lähteä. Oli se sitten mitä tahansa.

Vaikka välillä ajatus siitä, että lähtee on pelottava, hetkeäkään en oo katunut. Koko hakuprosessin ja nyt tämän kaiken aikana olen sanonut että lähtö olisi/on ihanan pelottavaa. Pelottavaa juuri siksi, että täällä on kaikki niin hyvin kuin vain voi olla. Ja ihanaa juuri siksi, että mulla on siihen mahdollisuus. Että mulla on rohkeus lähteä, vaikka asiat ovat hyvin. Ei se helppoa tule olemaan, sen voin arvata. Mutta ei sen pidäkään olla. En olisi hakenutkaan koko stipendiä, jos olisin halunnut päästä helpolla. Tässä on tilaisuus haastaa itseni oikein kunnolla, nähdä, mihin musta oikeasti on. Ja oon niin valmiina siihen haasteeseen. Loppujen lopuksi, tässäkin tärkeintä on matka, ei määränpää.

Aika sekavia ajatuksia. Jos tiivistäisin tän postauksen yhteen lauseeseen, se kuuluis näin: Oon vaan niin hirvittävän onnellinen.

LOMATUNNELMIA

Viimeisen viikon aikana oon kattonu paljon pesäpalloa, käynyt leffassa, ollut paikallisen sanomalehden haastateltavana ja päässyt etusivulle, herkutellut, koukuttunut Candy Crushiin, shoppaillut ja täytellyt erilaisia lappuja Italiaan päin. Laskin tänään, että oon enää kuusi viikkoa kotona ennen muuttoa, vaikka se onkin vasta elokuun lopussa. Mulla on seuraavat päivät aika kiireistä tää elämä, sillä nyt kohta suuntaan nokkani kohti jotain Lions Club juttua koska lähden ensi lauantaina Lions Clubin kautta Saksaan Hannoveriin kolmeksi viikoksi. Sitä ennen pitää hoidella lääkärijuttuja, ja käydä Helsingissä viikonloppu UWC-jutuissa. Juna lähtee perjantai aamuna kohti pääkaupunkia 05.20 et sillon ei välttämättä hirveesti naurata. Sitten ku pääsen sieltä takas sunnuntaina nii maanantaina ois lähtö Särkänniemeen kello 04.30 että nää aamuyöherätykset tulee ainaki suhteellisen tutuiksi. :D No mutta en valita, kaikki on semmosia juttuja että ootan innolla ja onneksi tuo entinen urheilu-ura takaa sen että oon oppinut nukkumaan sekä junassa että bussissa.
Ja koska tajusin just että tuo kuus viikkoa on oikeesti tosi lyhyt aika, nii tajusin myös sen että tavaroiden läpikäyminen pitäis alottaa mielellään niin äkkiä kuin mahdollista. Mulla on siis tavoitteena päästä kaikesta turhasta eroon ennen kuin lähden. No ei kai se auta ku alottaa, homma tuskin tässä koneella istuskellessa edistyy hirveenä. Oon kuitenkin hirveen onnellinen just nyt: ihania suunnitelmia, ihania ystäviä ja kesä. Vaikka tänään onkin kylmä.

VITOSLÄKSIÄISET

Lämmin ilta, järkyttävästi ruokaa ja paria lukuunottamatta kaikki Muhoksen lukion meijän ikäiset tytöt. Vitosläksiäiset siksi, että mun lisäksi maailmalle lähtee neljä vaihtoon - yks Irlantiin, yks Australiaan ja kaks Jenkkeihin. Me ollaan selkeesti kansainvälisin ikäluokka mitä tossa lukiossa on koskaan nähty. Joka tapauksessa, meidän taloon kokoontu perjantai iltana 23 tyttöä, ja oli aivan paras ilta. En vois olla onnellisempi siitä, että sain olla tuon mun ainoan lukiovuoden just tuossa lukiossa noiden ihmisten kanssa. Nyt harmittaa ainoastaan se, että joihinkin tutustu paremmin vasta nyt viime aikoina.
Kiitos tytöt ensinnäkin ihanasta illasta, mutta myös aivan upeasta vuodesta. Tulee ikävä.

TÄSTÄ KESÄ VOI ALKAA.

Sääskimyrkyn tuoksu ja lämmin ilta. Parhaat kaverit, piknik lattialla. Kesäloman alkaminen ja ensimmäisen lukiovuoden päättyminen. Vanhoja suomalaisia iskelmäbiisejä, juttelua kaikesta maan ja taivaan välillä. Kynsienlakkaamista ja facebookkailua.Vapaus. Parhaat päättärit ikinä.

THE FIRST ONE

"United World Colleges (UWC) -koulut ovat kansainvälisiä kouluja, joissa lukioikäiset nuoret eri puolilta maailmaa elävät yhdessä intensiiviset kaksi vuotta. Kaikille UWC-kouluille on yhteistä UWC-järjestön periaatteiden noudattaminen. Päämääränä on tehdä kansainvälisestä koulutuksesta yhteisymmärrystä edistävä voima ja vähentää ennakkoluuloja. Keskeistä UWC-elämälle on International Baccalaureate (IB) -tutkinnon ohella tapahtuva palvelu-, harrastus- ja projektitoiminta.

Nämä yhdessä pyrkivät kehittämään UWC-oppilaista vastuullisia kansalaisia, jotka aktiivisesti toimivat sellaisten arvojen hyväksi kuin rauha, oikeudenmukaisuus, ymmärtäminen ja yhteistyö.

Käytännön kokemisen ja elämisen kautta colleget vahvistavat tietoisuutta monikulttuurisesta maailmasta, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Samalla UWC antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden elää jännittävässä, dynaamisessa ja inspiroivassa kansainvälisessä ympäristössä."

Kyseinen pätkä taitaa olla jo aika monen muunkin UWC-stipendiaatin blogissa, mutta antaa nyt mennä. Se kuvaa täydellisesti sitä, mitä seuraavat kaks vuotta mun elämässä tulee olemaan.

Nyt taitaa olla aika esitellä itseni. Oon siis Tiia ja asun tällä hetkellä Muhoksella, Pohjois-Pohjanmaalla. Ja nimenomaa tällä hetkellä, sillä elokuussa mun elämään puhaltaa melko erilaiset tuulet. Mulla loppu tänään mun ensimmäinen ja viimeinen vuosi täällä meidän omassa pienessä lukiossa, sillä loput lukiosta tulen opiskelemaan Italiassa, pienessä kylässä nimeltään Duino. Mun ylioppilastutkinto muuttuu siis kansainväliseksi IB-tutkinnoksi, ja koko kaksi vuotta on katettu Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä UWC-stipendillä.

Tarkoituksena olisi kirjoitella tähän blogiin sitten kuulumisia ja katsausta UWC-elämään, mutta varmaan tässä pyörii muitakin juttuja mukana ainakin nyt kesällä. Myös hakuprosessista yms. ajattelin kirjoitella jos jotain kiinnostaa.

Sain eilen vihdoin ja viimein joining papers ja student handbookin ja kun lueskelin niitä yöllä, niin se todellisuus iski. Mä ihan oikeasti olen lähdössä. Jos ennen ajattelin että "jee muutan Italiaan syksyllä", nyt ajattelen "mä todella muutan syksyllä Italiaan". Tänään koulussa kun meidän ihanat opettajat ja opiskelijat jako mulle kunniakirjan sekä kirjallisen UWC-stipendin sekä suklaalevyn myötä siniset siivet maailmalle, oli siinä aika herkkä fiilis. Mutta kirjoittelen näitä todellisia tunnelmia enemmänkin tässä lähiaikoina, nyt mä nimittäin otan mun kaverit vastaan ja aletaan tuhoamaan eilisiä vitosläksiäisten (niistäkin myöhemmin lisää) ruokajämiä. Tervetuloa mukaan. :)

Tekstipätkä napattu http://uwc.fi/mika-on-uwc