perjantai 6. joulukuuta 2013

SISUKAS SUOMI


Kaksi elämäni tähtihetkeä ovat molemmat liittyneet maamme itsenäisyyteen. Ensimmäinen näistä hetkistä oli viime vuoden syyskuussa, kun pääsin pitämään puheen Pohjois-Suomen Veteraaneille. Toinen, kenties vieläkin suurempi kunnia, oli viime vuoden itsenäisyyspäivänä, kun olin pitämässä puhetta kuntani itsenäisyyspäivän juhlassa, jossa oli myöskin paikalla sotiemme veteraaneja.
Olen oikeastaan aina ollut isänmaallinen. Ensimmäinen, ihan selkeä muistoni itsenäisyyspäivästä on kuitenkin kuuden vuoden takaa, kun Suomi täytti 90 vuotta. Meillä oli koulussa suuri juhla, ja tyttöjen piti pukeutua mekkoon ja poikien pukuun. Muistan, kun joku ei ollut pukeutunut, ja hän sai kuulla siitä aika paljon opettajilta, olihan kyse isänmaan kunnioittamisesta. Siitä asti isänmaallisuuteni on vain kasvanut vuosi vuodelta.

Viime vuonna, puhuessani veteraaneille, mulla ei ollut mitään tietoa siitä, että vuoden päästä samaan aikaan ymmärtäisin vieläkin enemmän. Pitää lähteä kauas, että näkee lähelle. Se pitää paikkaansa. Olen ylpeä suomalainen, missä tahansa liikunkin. Suomen lippu on kaunis, ja sen näkeminen tuottaa aina yhtä suuren ilon. Olen saanut monia lempinimiä, käytetyimmät lienee Mrs Finland ja ihan vaan Finland. En edes halua tietää, kuinka monta kertaa ja kuinka monessa asiayhteydessä aloitan lauseen sanomalla; Yes, but in Finland we.. Ja tiedän, etten todellakaan ole ainoa. Ulkomailla asuessa ja matkustaessa oppii arvostamaan ihan kaikkea, myös itsestäänselvyyksiä, ihan eri tavalla. Myös niitä negatiivisia asioita, jotka ärsyttää täällä ollessa. Meistä ei ehkä tiedetä maailmalla niin paljoa, mutta toisaalta, on siinä hyviäkin puolia. Pääseepähän mainostamaan omaa maata, joka voi toiselle henkilölle vaikuttaa niin eksoottiselta ja mystiseltä. Muistan aina kehua mun maata, vaikka välillä ei olisikaan aihetta. Joissakin asioissa olen kyllä erittäinkin kriittinen, mutta eihän rakkaus omaa valtiota kohtaan tarkoita sitä, että pitäisi olla sokea ja hyväksyä kaikki epäkohdat.

Me ei olla täydellisiä kansana, eikä meidän valtiokaan ole täydellinen. Vaikka meidän PISA-sijoitus tippuikin, se ei tarkoita että me olemme jotenkin epäonnistuttu. Se tarkottaa, että me tiputtiin sen takia, että me voidaan lähteä lentoon uudelleen. Ja niin kauan kuin joku homma todella toimii, ei millään sijoituksilla pitäisi olla mitään väliä. Ei meidän pidä vaipua epätoivoon, mutta ei myöskään ole varaa olla ylimielinen. Jos joku asia toimii, sitä voi aina päivittää. Jos jokin asia ei toimi, se pitää muuttaa, vaikka se olisi toiminut ennen. Maailma muuttuu, tilanteet ja toimintatavat sen mukana myös. Joissain asioissa me voidaan ottaa mallia muista maista. Ei se tarkoita sitä, että hylätään omat juuret ja perinteet. Ja vaikka me olisimme kansana kuinka sisukkaita ja itsenäisiä tahansa, me voidaan pyytää apua ja neuvoja. Ei avun pyytäminen ole heikkoutta, ennemminkin vahvuutta myöntää, ettei voi, ettei tarvitse, osata kaikkea.

Me saatiin itsenäisyys ja sen myötä meille rakennettiin koti, joka on myös valittu maailman parhaaksi maaksi. Koti, jonne voi aina palata ja missä on juuret. Meidän sukupolven tehtävä on kunnioittaa tätä lahjaa, jota ilman me ei oltaisi mitään. Siksi onkin hyvä edes yhtenä päivänä vuodessa kääntää ajatukset Suomeen, mitä se meille merkitsee, ja niihin ihmisiin, sankareihin, jotka sen meille sisulla taisteli.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

AT THE MOMENT: FINLAND

Täällä sitä ollaan. Huhhuh. Mun suunnitelmat kotiinpaluusta muuttui totaalisesti viime viikon tiistaina, kun sairastuin. Loppuviikosta olinkin jo semmosessa kunnossa, että kävely mun huoneesta keittiöön tuotti ongelmia. Meidän koulun medical centre ei oo mikään paras, mutta perjantaina käydessäni siellä hoitaja ja lääkäri oli yhdessä sitä mieltä, että mun on parempi mennä kotiin aiemmin, koska tarvisin toimenpiteen, jonka tekeminen Italiassa olisi liian haastavaa. Haastavaa nimenomaan ajan kanssa, koska ois pitänyt ensin oottaa kaks viikkoo ja sit ois pitäny olla sairaalassa kaks yötä ja se ois ollu pitkästi joululoman puolella jo. En nyt halua tänne sen kummemmin avautua mikä mulla on, mutta ei todellakaan mikään vakava.Voin ainakin ton maailman kamalimman kokemuksen jälkeen arvostaa taas terveyttä (sekä Suomen terveydenhuoltoa ja sen tasoa) ihan eri tavalla. Oli ihan kamalaa vaan maata sängyssä kipeämpänä kuin koskaan, ja se vaikeutti varmasti myös muiden meidän asuntolassa asuvien elämää.
 On ihan hullua, että kuulen suomea kokoajan ja kun ostin lentokentällä tiistaina lohiruisleivän ja kahvin (<3), sen myyjän piti kysyä multa englanniksi et haluanko syödä täällä vai take away koska en tajunnu et miks se kysyy et täällä.. Enkä ees tajunnu mitä se sana tarkottaa hehe. Oli myös todella outoa jättää kaikki rakkaat Italiaan, mulla on oikeastaan ikävä jo nyt. Maanantaina vietettiin koko asuntolan voimin iltaa yhdessä ja en voi olla muuta kuin siunattu kiitollinen ja onnellinen siitä, kuinka ihanien ihmisten kanssa saan asua. Tiistai aamuna heräsin ja löysin myös toisen yllätyksen, mut kerron siitä myöhemmin. Mun pöydällä oli kaksi kirjettä mulle lentokoneeseen mun ihanilta roommateilta, ja koska Candy lähti mukaan viemään mua lentokentälle sekin anto mulle pienen paketin. Se pieni paketti sisälsi pienejä kortteja mulle tärkeiltä ihmisiltä koulusta, ja kaikkien niiden sekä niiden kirjeiden jälkeen piti ehkä vähän pidätellä kyyneleitä.
Kaiken kaikkiaan olo on hieman häkeltynyt. Ehkä oli hyvä lähtä aiemmin, koska en ehtinyt valmistautua tähän henkisesti yhtään. Ainakin ekan lukukauden perusteella voin sanoa, että lähteminen tulee olemaan tuttua UWC:n aikana. Onneksi vielä on kolme neljäsosaa jäljellä. Ja kaikkien näiden tunteiden takana on silti se sama ajatus: oon vaan niin helpottunut ja kiitollinen, että meen tammikuussa takaisin kotiin. Toiseen kotiin.



And the rest of the text will be written in English for my lovely Duino family. So, at first at Helsinki-Vantaa airport, I was drinking a cup of Finnish cafe (I know you have heard a lot about that..) and enjoying rye bread with salmon. Very Finnish, I have to admit. During my first days here I have just enjoyed Finnish food, met my friends and complaining about cold weather. Bora is nothing, trust me. And I also said that my small hometown feels like a city after living in Duino hahahah. 
Thanks for everyone who made me feel like home during the first three months. I feel so lucky and grateful to be with so amazing and beautiful people. There is no situation where you would not be able to make me smile somehow. Like on Tuesday morning, at 4.30 am when I found that lovely gift from my winter friend. Or when I got those beautiful letters from my more beautiful roommates who are like sisters for me now. Or when Candy gave me all those cards which so many people had written, you almost made me cry, you crazy people. A Finn never cries!!! At least I don't... 
However, I just wanted you all to know how much I care about you and how much you all helped me when I was really sick during the last week. I didn't feel lonely at all, every moment there was someone to cheer me up, bringing me lunch or cookies or chocolate or just  coming to visit me and making me smile. I am just so grateful, blessed and happy to have you. See you in January!

tiistai 26. marraskuuta 2013

KOLME KUUKAUTTA

Taas yksi kuukausi takana. Nopein ja ehkä haastavinkin näistä kolmesta. Päivät täyttyy koulutöistä joilla pikku hiljaa pitäisi alkaa todistelemaan kehitystä. Enää ei saa niin paljon anteeksi. Muistan kun ensimmäisenä päivänä laskuri näytti 115 päivää, ja pelotti hirveästi, että miten jaksan olla täällä niin kauan. Sehän on ikuisuus. Nyt laskuri näyttää 16 päivää, mutta voin sanoa, että pelottaa vielä enemmän.

Kuinka eri tavalla kaikki onkaan kuin vuosi sitten. En voi sanoa että paremmin, mutta eri tavalla. Kaikki ei oo täydellistä, mutta oon onnellinen ja se riittää. Eilen saatiin meidän arvosanat ja sain tosi positiivisia kommentteja. Mulla ei ollut mitään tavoitetta tänne tullessa, oon aina tyytyväinen kuin pääsen läpi. Ja nyt olinkin saanut pari tosi hyvääkin. Se ei todista mitään, mutta ainakin ollaan oikeaan suuntaan menossa. Joka tapauksessa, mun tuutori sanoikin mulle, että näytät tosi onnelliselta ja se on pääasia. Nimenomaan. Oon löytänyt mun paikkani täällä. 

Viime kuussa kirjoitin, että mun ajatusmaailma on kellahtanut kumolleen, ja että olen ihan eri ihminen. No miten se sitten näkyy (muutenkin kun peilissä hehe..)? Mä oon oikeasti alkanut välittämään ihmisistä enemmän. Jos vielä Suomessa oikeasti ajattelin pelkästään itseäni, nyt olen oppinut jotain. Ja se on ihan mukavaa. Vapaaehtoistyölläkin on siihen vaikutuksensa, mutta lähinnä sillä, että kun elämä periaatteessa on kahdessa maassa, on pakko ottaa huomioon muitakin. Aina se ei todellakaan onnistu varsinkaan siellä Suomen päässä, pahoittelut siitä. Mä kuitenkin yritän elää ennen kaikkea täällä. Samalla myös ikuisesta tulevaisuudessa eläjästä on tullut hetkessäeläjä. Tulevaisuus on vielä niiiin avoin, etten jaksa edes miettiä sitä. Ei sillä ole mitään väliä. Just eilen mun ystävä sanoi hyvin; ei sillä oo mitään väliä mihin yliopistoon ollaan menossa, jos ei pystytä vastaamaan edes yhteen kysymykseen tunnilla. 

Viime perjantaisen show'n (lisää infoa tulossa myöhemmin) jälkeen meidän ykkösten ryhmähenkikin kasvoi ja oikeastaan koko projektin aikana lähennyttiin paljon. Alku ei näyttänyt hyvältä, mutta lopputulos oli huikea!<3 Oon saanut lisää niitä läheisiä ystäviä, ja oon tullut lopultakin ulos kuorestani. Ei mua enää oikeastaan kiinnosta, ilmaisenko jonkun asian oikein niin kauan kun ihmiset vain ymmärtää. Eilen astuin totaalisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle kun puhuin koko koulun edessä mikrofoniin englantia assemblyssä.. Voin sanoa että jännitti ihan pirusti, mutta nyt se on tehty. Virheitä tuli tehtyä mutta ei se mitään, kaikki ymmärsi. Seuraava kerta on sitten paljon helpompi.

Nyt muutenkin tämän termin viimeisten päivien kunniaksi oon alkanut tekemään joka päivä jotain uutta; eilen kävin joogassa, tänään meen "Middle-East Discussion Group", keskiviikoksikin oli jotain jota en muista, ja torstaina aloitan japanin tunnit! Nyt kun koulu menee rutiinilla eikä tarvi ihan kaikkea keskittymistä vielä siihen antaa, on mukava kokeilla kaikkea uutta, mikä ei Suomessa olisi edes mahdollista.

Odotan kotiintuloa (miten voi lähteä kodista kotiin?) jonkun verran. Odotan myös sitä, että tänne palatessa saan ottaa Suomesta kaikkea tärkeää mukaan, mitä ei täältä saa... Kuten ruisjauhoja. En vielä tiedä, miten aion mun ajan kuluttaa siellä, ja pakko myöntää, että oon vähän kateellinen kavereille jotka matkustaa ympäri Eurooppaa koko loman. Mutta jouluksi on ihanaa päästä kotiin, ei täällä ees tunnu joululta, kun aurinko paistaa ja aamulla on valoisaa. lllalla tosin tulee pimeä jo joskus viiden aikaan, ja nautinkin kävelystä Triestessä aina silloin, koska siellä on jo jouluvalot ja joulumarkkinat. <3 

Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä, ja silloin voi olla vähän paha paikka. Mutta pitää vain leipoa ja kokata jotain suomalaista, niin eiköhän se siitä. Harmi jälleen kerran, että ei ole sitä kansallispukua.. Pitää varmaan keksiä jotain muuta. Mutta nyt mulla alkaa italian tunti, sori ettei ole kuvia. Niiden lataamiseen menee ihan liian kauan aikaa, ja mulla on huomenna matikan koe joka pitäs läpästä (epätodennäköistä.) joten en ehdi laittamaan niitä myöhemminkään. Palaillaan huomenna, loppuviikko pitäs olla suhteellisen kevyt edelliseen verrattuna, historian esseetä lukuunottamatta. Anyway, kuukausi sitten kirjoitin näin; Kuukauden päästä kun kirjoitan kolmen kuukauden tunnelmia, ajatukset saattaa taas olla ihan erilaiset. Toivotaan, että sillonkin oon yhtä onnellinen kuin nyt. Ja miksen olisikaan: elän mun unelmaa, unelmaa, jonka en edes tiennyt olevan mahdollinen. Ja allekirjoitan jälleen jokaisen kohdan. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

IB: CAS & UWC-LIFE

Viime kuussa kirjoitin ensimmäisen osan mun IB-postauksista, ja nyt tulis sitten toinen. Eli kuten silloin jo mainitsin, saadakseen IB-tutkinnon ei riitä pelkkä opiskelu. Meidän viikot koostuu myös fyysisestä ja luovasta aktiviteeteista ja vapaaehtoistyöstä.

Mun fyysinen aktiviteetti täällä on sulkapallo. Meillä on kyllä tarjolla kaikkea purjehtimisesta vuorikiipeilyyn, mutta mä päätin ottaa tuon "tylsän". Oon aina halunnut aloittaa pelaan sulkapalloa, mutta se ei Suomessa ollut mahdollista. Oon kehittynyt tän syksyn aikana aika paljon, koska mun lentopallotausta auttoi asiaa tosi paljon, kun liikeradat on niin samanlaisia. Talvella on mahdollista harrastaa myös hiihtoa tai laskettelua, mutta mä en nyt tiedä vielä aionko tehdä kumpaakaan... Koska en oo oikeastaan ikinä tykännyt hiihdosta, mutta se ois täällä kyllä ihan erilaista.


Luovana aktiviteettina mulla on täällä "current affairs", jota en nyt yritä suomentaa järkevästi. Kerran viikossa kokoonnutaan meidän ryhmän ja historian opettajan kanssa luokkaan puhumaan sen viikon uutisista. Mä yritän isänmaallisesti tuoda aina jotain Suomesta, joka jaksaa aina naurattaa muita.. Nautin siitä tunnista tiistai-iltapäiväisin todella paljon. Tiedän niiin paljon enemmän maailmasta nyt kuin kolme kuukautta sitten. Ei niitä lähi-idän uutisia, esimerkiksi, tajua ikinä kunnolla, ennen kuin kuulet ne israelilaisen suusta. Tai Egyptin tilannetta egyptiläisen näkökulmasta.

No sitten vapaaehtoistyöhön, joka mulla on vähän takkuillut täällä, mutta ei mun omasta syystä. Monista syistä johtuen oon siis ollut siellä vaan kahdesti.... Esim nyt torstaina mentiin sinne yhdessä serbialaisen tytön kanssa jonka kanssa teen sitä, ja soiteltiin sitä alaovella olevaa summeria aika monesti eikä kukaan vastannut, joten jouduttiin tulemaan takaisin.. Mutta anyway, me siis vieraillaan semmoisen neljäsosa brittiläisen naisen luona, joka sairastaa MS-tautia. Siellä aina torstai-iltaisin tunti jutellaan sen kanssa. Aiemmilla kerroilla ollaan juteltu englanniksi, mutta musta tuntuu, että ensi viikolla oon valmis tekemään sen italiaksi. Itse asiassa oon yllättynyt kuinka paljon tykkään mun vapaaehtoistyöstä, siitä saa joka kerta hyvän mielen ja tekee aina hyvää päästä kerran viikossa pois Duino-kuplasta Triesteen. Mutta vapaaehtoistöitäkin täällä on tarjolla laidasta laitaan, on täällä Duinossa asuvien vanhempien ihmisten luona vierailua puutarhan hoitamiseen :D


Eli tuossa oli nyt nuo, mitkä tällä hetkellä pyörii aikataulussa mukana. Sitten meillä on myös "college service" mikä alkaa tammikuussa ykkösille. Eli tehdään jotain koulun eteen, siivotaan labroja, työskennellään "university officessa" tai jotain vastaavaa. Mä en vielä tiedä, mitä tuun tekemään, eikä sillä oikeastaan oo hirveenä väliä. Sitten meillä on myös kaikkea muuta mukavaa:

INTERNATIONAL AFFAIRS: International affairs on yleensä noin kuukauden välein, ja nyt tämän syksyn aikana meillä on ollut kaks puhujaa. Toinen Suomesta!!!! eli Pilvi Torsti joka on itsekin aikoinaan valmistunut täältä, jonka luento koski aika paljon Suomea ja sitten Balkaneita ja hänen omaa uraansa. Toinen puhuja oli tämän viikon maanantaina, brittien suurlähettiläs Sloveniassa jonka "luento" koski EU:ta. Mutta hän puhui kyllä ehkä vaan vartin, ja antoi loppuajan aikaa kysellä mikä oli tosi mielenkiintoista. Se aika ei siltikään riittänyt, sillä niin moni halusi kysyä ja esim. minä en edes ehtinyt kysyä. :( Mutta siis periaatteessa ne puhujat voi olla mistä vain ja aihe niinkin laajalta alueelta kuin international affairs..

PROJECT WEEK: Projektiviikon valmistelut on parhaillaan käynnissä, koska projektiviikko ottaa paikkansa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Projektiivikolla siis käytännössä lähdetään jonnekin lähelle, joko pysytään Italiassa tai johonkin naapurimaahan, viideksi päiväksi tekemään jotain. Sen pitää sisällyttää joko vapaaehtoistyö, luova tai fyysinen aktiviteetti, tai mielellään kaikki. Mielenkiinnolla odottelen, että millaisia projekteja sieltä on tulossa ja mikä mua kiinnostaa, ja mihin sitten lopulta päädyn ja pääsen.

SHOW'T: Kaikista UWC-kouluista meidän koulu järjestää eniten erilaisia show'ja ( miten tuo taipuu???). Tämän syksyn aikana meillä on ollut jo Welcome Show minkä kakkoset järjesti ykkösille ja sitten Occidental Show jossa olin myös itse mukana. Ensi viikolla meillä on EE-show, mistä kirjoitan sitten enemmän, sekä vielä joulukuussa ennen lomaa Eastern European show. Show't on aina tosi ihania, koska niissä on aina joku teema miten yleisön tulee pukeutua ja muutenkin niihin panostetaan paljon. Esim nyt tällä viikolla ja ensi viikolla mulla on harjoitukset melkein joka päivä (okei occidentalissa ei todellakaan mut ei siitä sen enempää..)

NATIONAL WEEKS: Eli säännöllisin väliajoin meillä on joku national week, mikä koostuu siis erilaisista aktiviteeteista, taster sessioneista ja lopulta siitä show'sta. Mun osalta se on jo ohi koska Occidental Week oli viime kuussa, mutta Eastern European on vielä tämän vuoden puolella tulossa ja sitten ensi vuonna tietenkin Latino-viikko ja Asian-week ja muita mukavia.

ASSEMBLY: Joka maanantai me kokoonnutaan koko koulun kanssa, siis kaikki oppilaat ja opettajat, auditorioon istumaan ja käydään läpi tulevan viikon asioita. Assembly koostuu siis opettajien ja opiskelijoiden ilmoituksista tulevaa viikkoa koskien.

TUTORIAL MEETING: Joka maanantai, assemblyn jälkeen, meillä on myös tapaaminen meidän tuutoriryhmän kanssa. Sillon käydään läpi poissaolot ja myöhästymiset ja sitte puhutaan millon mitäkin. Meillä on myös noin kuukauden välein semmoisia tutorial meetingejä millon mennään yleensä sen tuutoriopettajan kotiin ja kokataan ja leivotaan sinne ja sitten vietetään siellä aikaa jutellen ja syöden tuutorin ja hänen perheensä kanssa. Ensi kerraksi pitäisi tehdä piparitaikina..

COLLEGE LIFE: College life on tarkoitettu ykkösille, eli maanantaisin ennen assemblyä tai tutorial meetingin jälkeen me kokoonnutaan joko kaikki ykköset, tai sitten pienemmissä ryhmissä yhden opettajan johdolla jonnekin puhumaan millon mistäkin, oli se sitten "time management" tai "healthy lifestyle at college". Ne ei oo kenenkään ykkösen suosiossa koska maanantai on muutenkin niin kiireinen päivä kaikkien juttujen takia, mutta kyllä se menettelee.

COLLEGE MEETING: Jonain maanantaina, kuten tällä viikolla, assembly korvattiin college meetingillä. Eli yleensä vain oppilaat, tällä viikolla poikkeuksellisesti myös opettajat, kokoontuvat auditorian lattilalle istumaan rinkiin ja puhumaan asioista, mitkä koskee asioita laidasta laitaan medical centerin huonoudesta siihen ettei välitetä toisista tarpeeksi tai kommunikoida tarpeeksi. Siellä kuulee kyllä aina mielipiteitä ja joskus kiivastakin sananvaihtoa, mutta se on aika tärkeä siihen että saataisiin parannettua asioita jotka parannusta kaipaa.


Toivon, että nämä IB-postaukset auttoi nyt hieman hahmottamaan sitä arkea, mitä me täällä eletään, ja ehkä myös havainnollistamaan sen, miksi mulla ei oo hirveänä aikaa postailla.. Koska kaiken tämän päälle tulee vielä ne opiskelut ja sosialisoinnit ja (nukkuminen). Mut siis pääasiassahan tuo CAS on vaan osa IB:tä, ja kaikki muut on enemmän osa UWC:tä. Mutta arki täällä on kaikkea muuta kuin tylsää, aina löytyy tekemistä ja työt ei ikinä lopu kesken. Mutta jos teitä jäi vielä mietityttämään joku asia, niin saa kysellä, niin yritän vastata parhaani mukaan.

kuvat täältä

lauantai 16. marraskuuta 2013

PITKÄ VIIKONLOPPU FIRENZESSÄ

Superkiireinen minä täällä hei! Tässä oli nyt viimeinkin muutama kuva Firenzestä missä siis oltiin mun ystävän kanssa pari viikkoa sitten. Kaupunki oli tosi kaunis ja täytti odotukset, mutta jälleen yksi niistä, joissa haluaa vierailla, mutta ei todellakaan asua. Arkkitehtuuri oli ihan mielettömän kaunista, mutta kyllä sielläkin niitä rumia rakennuksia löyty, jos lähti vähänkin syrjään sieltä ydinkeskustasta. Pitkä viikonloppu käytettiin yksinkertaisesti rentoutumiseen, vaikka IB:n hengissä ihan vähän koulujuttujakin tuli tehtyä, hehe. Lauantaina vierailtiin myös Pisassa joka oli mun mielestä ehkä jopa kivempi paikka kuin Firenze. Kuuluisa kalteva tornikin tuli nähtyä ja se oli oikeesti enemmän kallellaan mitä ootin, haha. Joka tapauksessa, viikonloppu oli kiva ja ajoi asiansa, mutta kotiin oli myös kiva palata halaamaan kaikkia ihania rakkaita ystäviä, joita ehti tulla ikävä. Meillä ehti tulla ikävä myös Duinoa, joten todellakin oli kiva palata. Nyt on kuitenkin niin paljon kouluhommia, vaikka tunteja on peruttu ihan sairaasti, esim eilen mulla oli vaan viimenen tunti, että postaaminen jää vähän toissijaiseksi.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

FOR GRANDFATHERS

Mulla on ollut kaksi pappaa koko ikäni, toinen täällä maanpäällä, ihan lähellä kotia, toinen taivaassa. Tämä on teille molemmille tänä isänpäivänä.

Isoisä, ukki, vaari, pappa. Kaikki niin kauniita sanoja. Mä en voi ikinä kuvailla sanoilla sitä, kuinka paljon kaikkea mun papat on mulle antanut. Molemmat.

Toisesta papasta mulla on valitettavasti muistoja vain lapsuudesta. Ja suurin osa niistäkin mitä muistan, on tosi hataria muistikuvia. Loput onkin sitten tarinoita, jotka olen kuullut muilta. Ja niitähän riittää. Mä en mitään muuta toivo, kuin että oisit nähnyt muutakin, kun vaan mun ensimmäiset vuodet. Mitään muuta en niin paljon toivo, kuin että oisin sulle tietyt jutut voinut kertoa. Oisin halunnut kertoa sulle, kun pääsin ensimmäisen kerran oppilaskunnanvaltuustoon. Kun pääsin aluejoukkueeseen, kun musta tuli nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Ennen kaikkea, kun muutin elämäni tänä vuonna niiiiin monella tapaa. Mutta mä uskon, että sä näet kaikki sieltä taivaasta.


"You gave me your heart

I'll never lose that part
I think you hear me
I think you're right here

That's why I have no fear"

Mutta onneksi mulla on silti pappa maanpäälläkin, jolle kertoa kaikki nuo asiat. Tulitte mummon kaa katsomaan niiin monta lentopallo- ja pesäpallopeliä. Veit harjoituksiin, ja mitä ihmeellisimpiin muihin tapahtumiin,  jos kukaan muu ei voinut. Käytit katsomassa oikeita pelejä, joista opin niiiin paljon. Tulitte mummon kanssa kuuntelemaan mun puheita, vaikka ne oli melkein samanlaisia molemmat. Opetit, että perunamuusiin laitetaan aina sipulia ja lättytaikinan voi tehdä ilman reseptiä ja mittauksia. Arvostan ihan kaikkea enemmän, kuin mitä olen ikinä osannut tai pystynyt kiittämään. Edustat mulle työntekoa, ahkeruutta ja juuria, niiden arvostamista. Mulla ois ihan hirveenä sanottavaa, mutta ei sanoja kuvailemaan niitä. Oon vaan niin kiitollinen kaikesta mitä oot mun hyväksi tehnyt. Oot mun multisosiaalinen teräspappa.



Mun molemmat papat edustaa siis mulle tärkeitä asioita; vakautta, ahkeruutta, juuria, perinteitä. Sankaruutta.

With love,

Tiia
10.11.2013

FOR DADDY

Vaikka olen kaukana,
Muistan.
Vaikka olen hiljaa, vaikka en ottaisi vähään aikaan yhteyttä,
Muistan.
Muistan paljon. Muistan, kun olin ihan pieni ja tulit jostain reissusta kasa karkkia mukana, jotka kasattiin olohuoneen pöydälle. Toit mulle yöpaidan, keltavalkoisen jossa oli pupun kuva. Se oli ihan liian iso, mutta paras, ihanin ikinä.


Muistan. Muistan yhden päivän, kun olin kolme. Oltiin Limingantullin Prismassa ja ostit mulle vaaleansinisen pupun. Sanoit, että saan valita mitä tahansa, ja valitsin sen. Se oli mulle rakkain lelu koko lapsuuden. Se on nähnyt maailmaa yhtä paljon kuin minäkin, ja täälläkin se on mun kanssa, tuomassa tänne palan kotia ja muistoja.
Muistan ne kesäiset päivät, kun olin pieni. Kun sulla oli peli ja äiti oli töissä, otit mut pelin jälkeen mukaan pukukoppiin. Söin makkaraa räpylästä, ja se oli niin hyvää.
Muistan. Muistan, kun pienenä mua pelotti, että yön aikana meille tulisi rosvoja. Ja ne sun pesäpallomailat siellä eteisen nurkassa rauhoitti mua niin paljon, että mun yöunet oli turvattu.
Muistan. Muistan ne hetket, kun koskin ensimmäistä kertaa lentopalloon. Siellä samassa eteisessä, missä pesäpallomailatkin oli. Muistan ne hetket myöhemmin ammattikoulun salissa - oot varmaan aika monta suklaalevyä ja vaahtokarkkipussia tytöille vieläkin velkaa.


Muistan. Muistan ne hiljaiset automatkat Oulunsaloon harjoituksiin. Mutta ei se hiljaisuus ollut kiusallista, mukavaa. Arvostan hiljaisuutta. En oo ikinä ennen kertonut, kuin kiitollinen olin, ja oon vieläkin siitä, että jaksoitte äitin kanssa kuskata mua siellä. Kyllähän mä näin, että monesti väsytti, mutta aina te lähditte, jos vain halusin.
Muistan. Muistan sen hetken, kun kerroin sulle UWC:stä. Ja sanoit heti, että mä saan sen stipendin. Olit ainoa. Uskoit mun mahdollisuuksiin enemmän kuin mä itse tein. Ja kun sain lopulta stipendini, sanoit heti, että sähän tiesit.
Et päässyt saattamaan mua lentokentälle, mutta ei se haitannut. Tuun olemaan lentokentällä, lähtemässä ja palaamassa, vielä monta kertaa.

Kun itsenäistyy elämässä, välillä tulee vain hetkiä jolloin silti tarvitsisi isää paikalle. Esimerkiksi silloin, kun sunnuntai-iltana kello 10 menee sähköt ja sulakkeet ja pitää itse mennä sulakekaapille, josta ei ymmärrä paljon mitään. Tai kun pitäis vaihtaa lamppu viikonloppuna. Kotona asuessa ei ikinä arvosta mitään tarpeeksi. Edes sitä, että ne roskat lähtee roskiksesta, vaikkakin sitten hirveän kiroilusateen saattelemana.

Tänään isänpäivänä en ole siellä, enkä ole ensi vuonnakaan. Enkä voi luvata olevani senkään jälkeen. Mutta ajatuksissani oon siellä. Jollain tavalla pala musta on siellä joka päivä. Mun kaulassa roikkuu joka päivä sun kultaharkko. Se muistuttaa aina mua siitä, mistä tulen. Jos en muuten muista, niin kultaharkko auttaa mua muistamaan.

With love,

Tiia
10.11.2013

maanantai 4. marraskuuta 2013

VASTAUKSIA

Millaisia sulla oli lukion arvosanat suunnilleen kun hait UWC-stipendiä?
- Mun keskiarvo oli jotain kasipuolen välillä. Mun arvosanat aineissa jotka mua kiinnosti oli hyvät ja panostin niihin, toisin kuin niihin jotka ei kiinnostanut... Mutta itseasiassa paransin koko vuoden mun arvosanoja sitä mukaa kun totuin lukioon, tosin vikassa jaksossa ne laski sit taas yhen numeron koska tiesin jo että tuun tänne eikä niillä oo väliä ja koulu oli mulle pelkkä ajanviettopaikka ja paikka jossa näin mun kavereita.

Missä vaiheessa tiesit, että haluat hakea ja missä vaiheessa aloit suunnittella hakemustasi? 
- 3. helmikuuta luin ensimmäisen kerran UWC:stä ja lähetin mun hakemuksen 25.2 kun 27 päivä oli muistaakseni deadline. Aloin suunnitella sitä samantien tuona kyseisenä sunnuntai-iltana, mutta epäröin vähän koska ajatus kuulosti pelottavalta. Lopulta mun serkun rohkaisusta aloin kirjoittamaan sitä keskiviikkona kun en vain saanut ajatusta pois päästäni, että pitää edes yrittää tai katuisin. Olin kyllä harvinaisen oikeassa, haha.

Minkämaalaisia sun lähimmät kaverit siellä on?
- Italia, Costa Rica, Meksiko, Unkari, Hong Kong ja Peru.

Onko paljon esim. sellaista, että pohjoismaalaiset samassa porukassa, latinot samassa porukassa yms. :D 
- On. Yllättävän paljon. Pohjoismaalaiset ei oikeastaan ole, mutta esim latinot joo ja mä oon vähän niiden porukassa. Myös aasialaiset, afrikkalaiset ja erityisesti balkanit viettää paljon aikaa yhdessä, puhumattakaan italialaisista ja slovenialaisista jotka puhuu italiaa.

Kuinka pitkä sun joululoma on ja mihin aikoihin sun kesäloma alkaa?
- Joululoma on noin kuukauden ja kesäloma alkaa 24.5.

Mitkä kolme sanaa kuvaa parhaiten sun mennyttä syksyä italiassa?

- Uskomaton, erilainen ja mielenkiintoinen.


Mikä on sun lempiruoka siellä?
- No tota... Ei oikeastaan oo. Mut perjantaisin lounaalla saa vaan kasvisruokaa ja syön sillon yleensä pastaa pestolla mikä on superhyvää.

Mikä asia yllätti eniten?
- Se, että loppujen lopuksi tääkin on ihan samanlainen koulu kuin kaikki muutkin, siis siinä mielessä että kyllä täällä huomaa että täällä asuu 200 teiniä. Eikä oo niin älykkömeininkiä kuin vähän pelkäsin, haha. 

Nuolaisisitko hissin nappuloita 50e maksusta?
- Jessi :DD En varmaankaan. Riippuu monta nappulaa XDD No ei, en oikeesti. hyi.

Jos olisit joku eläin, mikä olisit?
- Leijona, koska Suomi. 

Mitä vaadittaisiin, että jättäisit opinnot italiassa kesken?
- Mä en tiedä. En osaa kuvitella sellaista tilannetta, mutta ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Ehkä jos oma terveys alkais pettämään niin pahasti, että ainoa vaihtoehto olisi mennä takaisin.

Mihin ammattiin ehdottomasti et halua?
- Matematiikan opettajaksi. Kaikki kunnia niille henkilöille jotka pystyy siihen ja on tarpeeksi älykkäitä siihen. :D

Onko sulla kova ikävä sun perhettä ja ystäviä? 
- Suoraan sanottuna täällä ei ehi ikävöidä hirveesti. Yleensä se ikävä iskee yksittäisenä hetkenä kun oon yhteydessä Suomeen ja tajuat että missaat jonkun tärkeän tapahtuman, päivän tai hetken. Ja kun tajuaa, että joku tarvitsisi sua nyt mut ainoa keino on Facebook, skype tai whatsapp. Tai silloin jos tuntuu, että itse tarvitsisi tukea sieltä.

Osaatko jo paljon italiaa? 
- No en mä mitenkään paljoa, mutta enemmän jo nyt kun ikinä opin esim ruotsia tai ranskaa puhumaan.. Ja ymmärrän jo suhteellisen hyvin, johtuen juurikin tuosta ranskataustasta.




Syöttekö aina jossain ravintoloissa vai onko teillä kouluruokailu niinku Suomessa?
- Meillä on kouluruokailu, mutta en voi sanoa että niinku Suomessa, koska syödään siellä kolmesti päivässä seitsemän päivää viikossa.

Kuinka lämmin siellä on tähän aikaa vuodesta?
- Viime viikolla oli vielä suhteellisen lämmin ja esim takkia ei tarvinnut. Nyt tänään mulla oli takki päällä aamulla mutta ei se oo välttämätön ja kun kohta lähden uudelleen niin en luultavasti ota sitä mukaan. Eli varmaan joku n.15 astetta. Viime viikolla yhtenä iltana tarkeni t-paidalla (tosin vaan skandiminä..)

Onko sun ollu helppo lähentyä uusien ihmisten kanssa ja onko teillä joku oma porukka siellä vai liikutteko millon kenenki kanssa?
- No ehkä helpompi kun jossain muualla. Mulla on periaatteessa porukka minkä kanssa yleensä liikun, mutta aika paljon yksittäistenkin kanssa. Riippuu ihan asiasta ja päivästä.

Paljon sulla suunnillee kuluu rahaa kuussa siellä ja mihin ne yleensä menee?
- Liikaa ja ruokaan. :D Ja tietenkin kaikkiin päivittäisiin ja muihin juttuihin, kuten pesuaineisiin yms.

Mitä veisit Muhoksen lukiosta Duinoon ja päinvastoin? 

- ISOT LUOKKAHUONEET Muhokselta tänne. Ja kansainvälisen ympäristön Muhokselle..

Mitä tuot mulle tuliaiseksi? (<- mossen kysymys)

- Prosciuttoa :DD



Ikävöitkö ystäviäsi usein :o
- No en kokoaikaa mut aina välillä. Mutta ei se oo semmoista suruikävää, lähinnä haikeutta etten oo jakamassa jotain hetkeä tai ne ei oo jakamassa jotain hetkeä mun kanssa.

Mikä on ollut vaikeinta tähän asti?

- Tasapainottelu nukkumisen, sosialisoitumisen ja opiskelun välillä.

Kuinka paljon kaksi vuotta siellä tulee maksamaan sulle?
- Vaan sen mitä käytän täällä. Suomen Kulttuurirahasto maksaa mun elämän täällä, mun lennot tänne. Eli kaikki "ylimääräinen" mitä ostan itselleni, maksan itse, jos haluan esim. syödä jotain mitä ei saa ruokalasta.

Mitkä on sun tavoitteet opiskeluissa?
- Saada tutkinto. :D Olla tyytyväinen. Jossain aineissa haluan vaan päästä läpi ja oon tyytyväinen, mutta joihinkin haluan panostaa ja oikeasti yrittää saada hyvän arvosanan. Tää on ehkä kliseistä, mutta täällä mun tavoite on ennen kaikkea oppiminen.

Ootko saanu sun elämän siirrettyä sinne vai elätkö ns. kaksoiselämää?
- Elämä on tällä hetkellä täällä sataprosenttisesti.

Mikä on parasta ja raivostuttavinta italiassa (maana ja kulttuurina)?
- Parasta tietynlainen rentous ja hitaus. Mutta samaanaikaan se on myös se raivostuttavin juttu, esim myöhästely.

Onko sun kakkonen hyvä äiä?

- On!! kiitos Alec tästä hienosta kysymyksestä.

Entä miten sun kolmonen? ;) (Ei saakeli oonki jo nelonen! WHEN DID THIS HAPPEN?!?)

- Kolmonen ja nelonen ovat molemmat oikein ihania! :D

Miten sun enkku on parantunu siellä ja onko ollu vaikeeta tai turhauttavaa opiskella englanniks?Miten natiivit suhtautuu niihin jotka ei niin hyvin osaa kieltä?

- Mun englanti on parantanut mun mielestä ihan älytömän paljon. Alussa opiskelu oli tosi turhauttavaa ja vaikeeta, kun yhden kappaleen lukemiseen meni melkein tunti. Nyt just luin samaa historian kappaletta mihin ekalla viikolla käytin sen tunnin, ja luin sen kymmenessä minuutissa ilman sanakirjan tarvetta. Natiivit suhtautuu tosi hyvin, mua ittiä vaan välillä aina hermostuttaa ja mietin liikaa vaikka puhuisin tosi hyvin niiden kanssa jotka ei oo natiiveja. Mutta yleisesti ottaen ne suhtautuu tosi kannustavasti.

Ootko huomannu jotain stereotypioita(jotka pitää paikkansa) eri paikoista tulevista esim aasialaisista, latinoista ym?

- Kyllä. Mutta sitten toisaalta myös ne stereotypiat on rikkoutunu joltakin osin, esim ei todellakaan kaikki aasialaiset vaan istu nenä kirjassa kiinni kokoaikaa.

Opiskeletko italiaa ja oppiiko siellä sitä kieltä väkisin?
- Kaikkien on pakko opiskella ainakin alkeet, eli joo. No en nyt sanois väkisin, toki opit pakolliset kiitos ole hyvä mitä kuuluu -jutut, mutta kyllä ite pitää olla aika aktiivinen että sitä oppii arkielämässä. Tunneilla oppii väkisin, koska ne pidetään kokonaan italiaksi ja opettaja puhuu pelkästää italiaa siellä ja me ollaan oikeutettuja puhumaan myös pelkkää italiaa tunneilla.

Mikä sai sut hakemaan UWC:hen?
- Mieletön mahdollisuus, jota kaikki ei saa. Nykyään kaikki lähtee vaihtoon, enkä vähättele sitä, mutta tää oli jotain täysin erilaista. Se oli mieletön haaste, mutta ennen kaikkea se koko kokemus mitä UWC pystyi tarjoamaan varasti mun sydämen.

Ootko tyytyväinen sun kouluun?
- Olen. Tosi tyytyväinen, musta tuntuu että oon löytänyt paikkani.

Mitkä oli sun maavaihtoehdot?
- UWC:lle hakiessa kaikki maat pitää laittaa järjestykseen, ja periaatteessa toimikunta voi laittaa sut vaikka sun viimeisen vaihtoehtoon. Mä olin kuitenkin onnekas, Italia oli mun toinen vaihtoehto. Wales oli ensimmäinen, mutta oon tosi onnellinen että oon täällä. 

Mikä on parasta UWC:ssä?
- Apua. En mä voi sanoa vaan yhtä. Mutta ehkä se kokemus minkä täältä saa. Koska se kokemus sisältää kaiken; IB:n, ystävät, matkustelun, kansainvälisyyden ja kielitaidon.

Vinkkejä ensi vuonna hakevalle?
- Panosta hakemukseen ja tee siitä sunlainen, älä oo tylsä. Ja jos oot onnekas ja saat kutsun haastatteluun, oo oma itsesi. 

Kiitos kaikille kysymyksistä, toivottavasti osasin vastata niin että saitte vastaukset! :) Kuvat on vähän sneakpeekiä Firenzen reissusta, palaan siihen paremmalla ajalla. Tuun luultavasti olemaan superkiireinen koko marraskuun, mutta yritän postailla ainakin sen kerran viikossa. 


tiistai 29. lokakuuta 2013

KYSY.ASK.

Joku erittäin helpottunut bloggaaja täällä hei. Sain mun historian esseestä hyvän arvosanan ja matikasta myös joten nyt onkin erittäin hyvä syy lähteä hyvin ansaitulle pitkälle viikonlopulle FIRENZEEN!! Otan koneen mukaan mutta luultavasti ette tuu kuulemaan musta ennen sunnuntaita, joten siksi...

ollaan tosi excited koska long weekend ja IB. ja IB läppä on parasta. paitsi se ei oo läppää. 
on kysymyspostauksen aika! Oon saanut viime aikoina aika paljon kysymyksiä kommenttiboksiin liittyen UWC-elämään ja muuhunkin, joten nyt saa nakella niitä tähän ja lupaan vastata jokaiseen hyvänmaun rajoissa olevaan kysymykseen niin hyvin kuin osaan. Teillä on aikaa nakata kysymyksiä lauantai 2.11 kello 23 asti. Haluan paljon kysymyksiä etten nolaa itseni tällä. Kiitos. Grazie. Thanks. Tack. Oon selvästi lahjakas kielissä. 

maanantai 28. lokakuuta 2013

IB: OPISKELU

Kun ensin kuulin, että UWC:ssä tehdään IB-tutkinto, ajattelin vaan että jaa, se on se ihan samanlainen kuin yo mutta enkuksi. En siis tiennyt IB:stä mitään muuta kuin sen, millä kielellä se tehdään..  Ajattelin nyt jakaa hieman oman kokemuksen IB:stä tähän asti, jos enemmän kiinnostaa kuulla tai lukea niin wikipedia ja google on taas apuna. Jaan IB:n postauksen kahteen osaan, opiskeluun ja cas:iin koska IB ei suinkaan koostu pelkästään opiskelusta.

Eli IB:ssä suoritetaan kuusi tai joskus seitsemän (mun tapauksessa) ainetta, joista yleensä kolme on higher-leveliä ja kolme standardia. Joskus voi ottaa myös neljä higheria ja kaks standardia mutta on sitä varmaan helpompiakin tapoja kiduttaa itseään hehe. Kahden vuoden päästä keväällä on loppukokeet joka aineesta, ja niistä en oikeastaan tiedä paljon enempää, ei tarvi vielä tietää.. Mutta koko tutkinto ei suinkaan koostu pelkästään niistä kokeista, vaan myös CAS:ista (creative,activity and service) ja jokaisen ib-oppilaan painajaisesta extended essaystä eli EE:stä. EE on 4000 sanainen essee jonka voi siis kirjoittaa ihan mistä tahansa higher level aineesta jota opiskelet.

 Opiskelusta nyt yleisimmin voin kertoa enemmän. Se on ihan loogista että kun opiskellaan vain kuutta tai seitsemää ainetta, niin siinä aineessa myös mennään paljon syvemmälle, ja se on ihan huippua. Suomessa musta tuntu yleensä että miksi me nyt lopetetaan tähän, kun tästä se juttu vasta alkaa.. Kotiläksyjä tulee paljon ja ne on tosi vaativia, ei todellakaan mitään alle tunnin väkerryksiä yleensä. Totta kai se riippuu siitä miten ne tekee mutta tää on mun oma kokemus. Totta kai mä tein Suomessakin läksyjä yleensä sen pari tuntia, mutta joo. Oonkin sanonut, että IB on paljon vaativampi kuin YO, mutta samaan aikaan se on myös paljon, paljon mielenkiintoisempi ja palkitsevampi.

Mä opiskelen itse tosiaan seitsemää ainetta. Highereita mulla on ensiksikin englanti B, josta en oo tähän mennessäkään ottanut vielä selvää. Ollaan kirjoitettu puhe ja blogipostaus ja jonkun verran opiskeltu kielioppia, mutta yleensä ne tunnit käytetään miettien voiko jotain sanoa näin vai ei. Keskustelut niillä tunneilla on kyllä yleensä ihan huippuja, ja ne leviää aina aiheesta.. Se ei oo hirveen haastava, ja on tasoltaan aika lähellä A-enkkua Suomessa (jos noin voi sanoa? en tiedä, mun mielestä se vaan vastaa sitä englantia mitä opiskeltiin lukiossa.) 
Toisena higherina mulla on Economics, joka on taloustiedettä. Se on mulle aika haastavaa, koska en oo opiskellut sitä ennen, mutta toisaalta se on myös älyttömän mielenkiintoista. Tähän mennessä ollaan opiskeltu vasta kaikkia perusteita niin kuin kysyntää ja tarjontaa ja elastisuutta yms. Mutta se on myös sen takia tosi palkitsevaa, kun en tiennyt noista asioista yhtään mitään ennen tänne tuloa, ja nyt tiedän jo jonkun verran. 
Kolmas higher mulla on historia, joka on varastanut mun sydämen täällä totaalisesti. Suomessa mulla oli oikeastaan aina semmonen neutraali suhde siihen aineeseen, en tykännyt mutta en inhonnutkaan. Ja siksi oonkin niin onnellinen, että otin historian vaikka mietinkin kauaa ottaisinko sen tilalle filosofian. Aloitettiin kurssi 1871 vuodesta ja tällä hetkellä opiskellaan ensimmäistä maailmansotaa. Mielenkiintoiseksi siitä tekee sen, että me oikeasti käydään kaikkia maiden välisiä suhteita läpi ja keskustellaan aika paljon. Viime viikolla annoin ensimmäisen esseen, joka oli kyllä ihan totaalisen erilainen. Siinä oikeasti piti perustella, että miksi mietin näin, eikä vaan että no koska oppikirja sano niin. Me ei myöskään käytetä pelkästään oppikirjaa, vaan meillä on nyt jo ainakin neljä eri kirjaa jotka on siis ihan yleisiä historiankirjoja. Meidän opettaja on myös ihan paras, joka totta kai vaikuttaa siihen että istun aina niillä tunneilla niin mielissään.

No sitten standardeihin. Matikka, joka nyt ei koskaan oo ollut mun lemppariaine. Muistuttaa tasoltaan jotain Suomen  pitkän ja lyhyen väliltä, ehkä mun mielestä enemmän pitkää. Se on kuitenkin ihan mukavaa ja ainakin mä oon aina löytänyt vapaaehtoisia auttamaan mua läksyjenteossa jos en tajua jotain.. Sitten toisena standardina mulla on italia, joka on tosi mukavaa. Ne tunnit on pelkästään italiaksi, joten välillä kyllä jäädyn ihan totaalisesti niillä tunneilla kun pitäisi osata vastata ja ainoo mitä pystyn sanomaan on öö. Sitten environmental systems and societies joka nyt on jotain kaikkien tiedeaineiden yhdistelyä humaanisessa mielessä :D En tiedä, ei mikään lempiaine mut ehkä sen kestää. Se societies osuus on se mukava siinä. Sitten viimeinen standard eli suomi joka mulla on self-taughtina, mut joudun käymään world literature tunneilla mikä käytännössä tarkottaa sitä, että nyt luettiin Tsehovin Kirsikkatarha englanniksi ja kirjoitetaan siitä esseet suomeksi..

Mutta joo. IB on siis vaativa mutta myös erittäin palkitseva. Mielipiteitä on varmasti puolesta ja vastaan, mutta kyllä se kuulemma ainakin valmentaa yliopistoon huomattavasti paremmin kuin YO. Ja arvosteluasteikkohan meillä on tosiaan 1-7, ja 4 pääsee läpi. 7 on huippu arvosana ja sitä ei voi verrata mihinkään Suomen asteikolla, ei edes kymppiin. Niitä odotellessa.. Ja kyllähän tuokin tosiaan kertoo vaativuudesta aika paljon että nelosella pääsee läpi.

Tämän postauksen tarkoitus ei sitten ollut niinkään vertailla IB:tä ja YO:ta koska se on aika mahdotonta, vaan lähinnä kirjoitin mun omia kokemuksia siitä, mitä se on ollu tähän asti ja kuitenkin tein yo:takin sen vuoden että tiedän mistä puhun. Kuitenkin en voi sanoa että kumpi on parempi - molemmassa on hyvät ja huonot puolensa, niin kuin kaikessa. YO ei missään nimessä oo huono, mutta sanoisin että IB on mulle parempi siksi, että saan oikeasti keskittyä vain niihin aineisiin mitkä kiinnostaa, ei tarvi istua kemian ja fysiikan pakollisilla kursseilla tai ottaa miljoonasta eri aineesta pakollisia. Toki oon mielettömän kiitollinen mun monipuolisesta koulutaustasta (mun piti miettiä ihan hirveen kauan että mikä on background suomeksi..) koska se mahdollisti sen, että pystyin periaatteessa ottamaan minkä aineen tahansa aikaisemmalla kokemuksella (paitsi economicsin haha). Mutta kuten sanottu, UWC ei todellakaan ole pelkästään opiskelua ja tänne on turha Suomesta lähteä hyvän koulutuksen perään. Jos tänne lähtee vain opiskelemaan, ei saa kokemuksesta irti puoliakaan. Ja se on se asia, minkä kanssa on välillä hankala ylläpitää tasapainoa. Mutta kuten joka postauksessa olen sanonut, olen vain niin mielettömän kiitollinen siitä että saan olla täällä, opiskelu mukaanlukien. 

lauantai 26. lokakuuta 2013

AJATUKSIA KAHDESTA ENSIMMÄISESTÄ KUUKAUDESTA

*kirjoitettu 25.10.2013

Taas on kuukausi sitten vierähtänyt. Siitä on jo kaks kuukautta kun itkin ja istuin Oulun lentokentällä ja päivitin mun Facebookin tismalleen näillä sanoilla: "Vannoin etten itkis ku tää päivä koittaa mut no.. Anyway tästä alkaa mun elämän suurin kaks vuotta kestävä seikkailu! Italia, täältä tullaan!!"  Ja tuon päivän jälkeen on kyllä opittu aika paljon. Tästä paikasta on tullut mulle koti, näistä ihmisistä on tullut mulle toinen perhe. Elämästä täällä on tullut normaalia arkea. Mutta vaikka elämä onkin normaalia arkea, eilen tyttöjen kanssa hieman juhlistaessa kahden kuukauden taivalta puhuttiin siitä, että siltikään yksikään päivä ei täällä ole samanlainen. Joka viikko on kokee jotain uutta, näkee jotain uutta tai ainakin tuntee jotain uutta.

Aika kaukana ollaan jälleen siitä ensimmäisestä viikosta, jolloin oikein mikään ei sujunut. Oli ikävä kotiin ja en ollut erityisen puhelias tyyppi. Löysin itseni ensimmäistä kertaa tilanteessa jossa olin ujo. En oikein tiennyt miten täällä pitäisi olla, UWC-maailma kun on ihan toista luokkaa kun se missä olin viettänyt koko elämäni. Varsinaista italialaista kulttuurishokkia mulle ei koskaan tullut, saa nähdä tuleeko, mutta UWC-kulttuurishokki kylläkin. Koska ennen kaikkea, vaikka me eletään täällä keskellä paikallista elämänmenoa, kyllä meidän elämänmeno on enemmän UWC:ta. Ja se ei todellakaan sovi kaikille. Mun sopeutuminen on ollut helppoa, joidenkin muiden sitten taas ei. 


Tällä hetkellä voin täydestä sydämestäni sanoa, että elän mun unelmaa. Aina ei oo helppoa, mutta ei kotonakaan ollut, ei missään oikeastaan oo. Ja täällä kukaan ei todellakaan oo siksi, että ois helppoa. Just puhuttiin yks päivä kavereiden kanssa, että kuinka helppoa kotona olisikaan, mutta kuinka se juuri on se syy, miksi ollaan täällä. Meillä kaikilla on jokin syy miks me täällä ollaan. Jokin voima tiesi vissiin jo viime jouluna, että mun elämä muuttuu totaalisesti, kun sain joululahjaksi uuden matkalaukun "matkustusvuotta" varten. Silloin tiedossa oli kaksi reissua, yksi Espanjaan ja yksi Saksaan, vaikka itse asiassa vielä jouluna luulin, että menisin kolmeksi viikoksi Italiaan... Enpä olisi arvannut että se laukku kerran jo sisälsi koko mun elämän, ja nyt se tulee kuskaamaan mun tavaroita edestakaisin kahden kodin välillä, kahden vuoden ajan. Kuka olisi arvannut. 

Kahden kuukauden aikana oon luonut sydänystäviä, joille voin puhua kaikesta. Oon tehnyt oudoista rutiineista tuttuja. Oon itsenäisempi ja vahvempi, vahvempi kuin koskaan ennen. Täällä on tosi tärkeää että pystyy pitämään omista mielipiteistä kiinni, koska täällä kaikilla on oma mielipiteensä. Tunneilla on ihan oikeasti välillä taisteltava, että saa puheenvuoron, koska kaikilla on asiaa. Ei enää yksinpuheluja niin ku musta välillä Suomessa aina tuntu. Opin jokaikinen päivä jotain uutta eri kulttuureista, mikä on ihan mahtavaa. Samaa mieltä ei tarvi olla, kunhan osaa esittää argumentin oikein. Nautin ihan suunnattomasti kaikista keskusteluista, oli se sitten meluisassa ruokalassa stereotypioista tai lämmin teekuppi kädessä myöhään yöllä politiikasta. 


Jos aiemmin luulin, että mun englanti on hyvällä tasolla niin ei ollut. Mun ajatukset on nykyään suurimmaksi osaksi enkuksi, ja vaikka joku puhuis mulle suomea niin vastaan enkuksi jos en ajattele tarpeeksi pitkälle.. Tai ainakin mun pitää hakea suomennosta jonkun aikaa.. Suurimmaksi osaksi mun ajatukset menee kuitenkin näin: Tarvin cafe että I can finally wake up tänään. Joo, tosi fiksua.


Oon muuttunut nyt jo ihan mielettömästi, sanoin tuon ekan viikon jälkeenkin mutta jos nyt aattelen, niin se saatto olla vähän liioittelua. Mua ei enää naurata kaikki samat jutut mitä ennen, ja musta on tullut paljon kriittisempi ajattelija. Mun ajatusmaailma on oikeastaan kellahtanut kumolleen (voiko noin sanoa?), mutta kyllä tuolla jossain vielä on se sama sarkastinen Tiia. Sarkasmi ei luojan kiitos oo hävinnyt mihinkään, haha. 


Ja jos luulin aiemmin arvostaneeni Suomea, on sen arvostus (jälleen) kohonnut ihan uusiin lukemiin. En halua edes tietää millaisen nationalistimaineen oon täällä jo saanut, mutta hyvästä syystähän mä oon ylpeä. Ylpeä muistaen myös kritiikin. 



Mulla on ihan mieletön ikävä suomalaista ruokaa. Jos saisin tohon lähikauppaan kaikki omat jutut kuten maitorahkan, rasvattoman raejuuston, valion rasvattoman maidon ja ruisleivän ja pakastimen täyteen itepoimittuja marjoja niin oisin maailman onnellisin tyttö. Ihan epäreilua että erityisesti ne jotka tulee jenkeistä laihtuu vaan koska ne syö täällä pakosta "terveellisemmin" ja liikkuu koska ei käytetä autoja. Ja sitten me toiset mennään ihan päinvastaseen suuntaan puntarilla... Pasta alkaa pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos, vaikka en syö sitä todellakaan joka päivä. 

En mä oikeastaan tiedä mitä muuta voisin kirjoittaa, kun että oon ihan mielettömän kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka mahdollistaa ja mahdollisti mun lähdön ja olon täällä. UWC on jotain semmoista mitä ei kannata edes yrittää selittää, koska se pitää kokea itse että sitä voi yrittää ymmärtää. 

Kaksi kuukautta siis takana. Samaan aikaan tuntuu että siitä on ikuisuus kun lähdin, mutta silti aika menee ihan hirveää vauhtia. Kokoajan on perjantai. Ja maanantai-aamu. Mua suoraan sanottuna jo vähän pelottaa ajatus siitä, että Suomeen pitäisi matkustaa alle viidenkymmenen päivän päästä. Mun elämä on nyt täällä, ja sitten se pitäisi osata jälleen siirtää takaisin Suomeen kuukaudeksi. Ja sitten taas takaisin tänne. 

Joka tapauksessa, paljon on siis kahden kuukauden aikana opittu, mutta vielä on paljon, paljon oppimista edessä. Niin luokkahuoneissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kuukauden päästä kun kirjoitan kolmen kuukauden tunnelmia, ajatuskset saattaa taas olla ihan erilaiset. Toivotaan, että sillonkin oon yhtä onnellinen kuin nyt. Ja miksen olisikaan: elän mun unelmaa, unelmaa, jonka en edes tiennyt olevan mahdollinen. 



tiistai 22. lokakuuta 2013

HERE I AM AGAIN

Ootteko unohtanu mut jo? Täällä mä nyt kuitenki olisin! Viimeset pari viikkoa on ollut ihan mieletöntä hullunmyllyä, tää on ihme et sain tänään tehtyä kaiken niin ajoissa että kerkesin avata ees konetta. Tää päivä on kyllä ollut niin mielettömän raskas ja väsyttävä, että en muuta jaksaiskaan enää tehdä. Heräsin ennen kuutta että ehdin opiskella tämän päiväseen kokeeseen, mulla oli extension mikä meinaa että viimenen tunti on puol tuntia pitempi ku normaalisti ja se on yleensä tiedeaineissa jos tehdään labratöitä niin ku tänään. Ja siitä ei ollut kerrottu etukäteen. Ja mulla oli kaikki blockit, eli ei yhtään hypäriä. Joten kun lopulta raahauduin lounaalta takasin kämpille, olin melko uupunut. Mutta ei se mitään, puolituntia venyneen koulupäivän takia mulla oli vielä enemmän kiire, joten siinä kymmenessä minuutissa tein sitte kaikki mun yksinäisen talouden pyörittävät jutut kuten lakananvaihdot ja pyykkien pesut ja niiden kuivumaan laittamiset. Ja sitten aloin opiskella. Ja tein sitä kaks tuntia ennen kun mulla oli current affairs. Se kesti tunnin, ja tulin takas opiskelemaan kahdeksi tunniksi. Menin illalliselle ja opiskelin sen jälkeen puoli tuntia. Voin sanoa että nyt on melko kuollut olo. :D Heitinkin vitsillä äsken ruokalassa että opettajat yrittää varmaan nyt pelotella meidät kuoliaksi ettei tultais pitkän viikonlopun (joka alkaa ensi keskiviikkona!!!) jälkeen enää takasin! :D

Siinä semmonen kiva pikku positiivinen tietopläjäys mun päivästä. Mutta arki on edelleen mukavaa. Yritän nyt opiskella koska en oo saanut ihan niin hyviä arvosanoja kun haluaisin, vaikka mulla ei täällä todellakaan oo mitenkään kova vaatimustaso itteni suhteen. :D Saatiin kuitenkin "väliarvosanat" ja sain ihan hyvät et ei varmaan oo mitään hätää.


Mutta joo tosiaan, viime viikolla meillä oli Occidental week, mikä nyt pääasiassa meinaa sitä et kaikki Länsi- ja Pohjois-Euroopan maat, USA, Kanada ja Australia järkkäs semmosen teemaviikon. En ite ottanut mitenkään suurta roolia sattuneista syistä kuten opiskelusta, mutta ihan kiva viikko me saatiin aikaan loppujenlopuksi vaikka pieniä erimielisyyksiä olikin välillä ilmassa. Keskiviikkona koristeltiin koulu lipuilla ja muuta mukavaa ja perjantaina oli sitten itse show. Show onnistui yllättävän hyvin sillä alotettiin harjottelemaan keskiviikkona. Mutta öh siis joo. :D Ite olin lavalla tanssimassa balettia, koska tanssinlahjoja mullahan ei ole sitten yhtään. Ja se oli se tarkoituskin. Mua oikeastaan harmittaa tosi paljon, että mulla ei oo yhtään kuvia koko viikolta koska en ehtinyt ja oikeastaan unohdin koko kameran olemassaolon.. Lauantaina meillä oli homecoming ja kuten monet muutkin, mentiin sinne lähinnä kaveriporukalla tanssimaan ja pitämään hauskaa mekot päällä ja korkkarit jalassa! Ja oli kyllä ihan mukava laittautua pitkästä aikaa kunnolla vaikka eka olinkin jäämässä kirjoittamaan historian esseetä kotiin haha..
Sunnuntaina meillä oli sitten Euroviisut jossa nähtiin ihania ja ei niin ihania esityksiä, mutta kaikki oli ainakin hauskoja. Suomi nyt ei tällä kertaa osallistunut resurssien puuttuessa, mulla oli meinaa melko kiire sunnuntai ja lauantai kun yritin kirjoittaa ekaa historian esseetä, 2000 sanaa, ja se nyt on ihan totaalisen erilaista mitä se Suomen toista mitä yhdessä kirjassa sanottiin -tapa.


Mitähän muuta oon tehnyt? No ei nyt viime sunnuntaina vaan sitä Occidental viikkoa edeltävänä Triestessä oli isot purjehduskisat ja käytiin sunnuntaina vähän haistelemassa tunnelmaa siellä.  Päivitinkin silloin Facebookkia kun se ilma oli ihan uskomaton, t-paidalla tarkeni mielettömän hyvin ja harkitsin jopa sortseja. :D Mutta sitte kuitenkin Triestessä huomasin että oonko ees vähän skandi (joo tiedetään, Suomi ei oo skandimaa mut tostaki voidaan kiistellä) kun olin ainoo t-paidalla ja blondit hiukset. Italialaiset tyyliin toppatakit päällä vaikka oli melkee helle! Oli kyllä ihan mukavaa ja pieni irtiotto Duinon kuvioista ei oo ikinä pahitteeksi.Ja sitähän me päästään ens viikolla ainakin toivottavasti tekemään, meillä ei nimittäin oo vielä junalippuja mut jos ne huomenna sais vihdoin hommattua, sillä tarkoituksena ois lähteä Firenzeen viettämään sitä kauan odotettua pitkää viikonloppua! Tiedossa on ainakin paljon nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja rentoutumista!


Ai niin! Pakko vielä mainita. Meillä on muutaman kerran vuodessa semmonen International Affairs milloin joku henkilö milloin mistäkin maasta tulee puhumaan. Se on aina kesken koulupäivän ja pakollinen, mutta viime torstaina meillä oli puhuja Suomesta. Entinen tämän koulun alumni itsekin ja nykyisen opetusministerin valtiosihteeri Pilvi Torsti ja oli kyllä ihan uskomattoman mielenkiintoinen! Lounastin sitten myöhemmin vielä hänen ja hänen perheen kanssa. Ja mun suomi on ihan uskomattoman huonoa. :D Ja huomaan sen kyllä kun luen vähänkin tätä kirjoitusta, voi hyvää päivää. Mitähän tulee kun ens viikolla pitäs kirjottaa essee suomeksi? Kirjasta jonka oon lukenut enkuksi, muistiinpanot on sentää puoleksi suomeksi..


Tää nyt oli tämmönen nopea kuulumispostaus joita yritän ehkä vähän vältellä kun haluaisin aina julkaista mahdollisimman laadukkaita juttuja, mutta ehkä tää on parempi kun ei mitään. Kello on nyt vähän yli yhdeksän mutta aattelin lähtä pian suihkun kautta nukkumaan ellei mistään suunnasta kuulu parempaa tarjousta. Vielä muutama päivä pitää jaksaa tsempata kunnolla ja sitten pääsee ansaitulle vapaalle. Mutta nauttikaa te kaikki jotka ootte lumisessa Suomessa, mä nautin edelleenkin siitä että ei tarvi pitää takkia päällä. ;) Sori, nää jutut tässä postauksessa on ihan järkyttävässä aikajärjestyksessä mut eipä sillä oo mitää väliä. :D

lauantai 12. lokakuuta 2013

CHOCOLATE COMES FROM COCOA, WHICH IS A TREE. THAT MAKES IT A PLANT. CHOCOLATE IS SALAD.

Jaa taas yli viikko viimesestä postauksesta.. Joka päivä käyn bloggerissa ja mietin että postasin vasta. Sitte katon päiväystä ja huomaan että siitä on yli viikko. Kamalaa. En tiedä mihin mun kaikki aika menee. Ei ainakaan opiskeluun. Okei opiskelin just yli kaks tuntia. Varmaan enemmän ku koko aikana yhteensä ennen tätä päivää. No okei vitsi vitsi. Mut silti tekemistä riittää vielä.. Kävin tänään shoppailemassa eli tuhlaamassa rahaa. Ja ostin kengät mikä oli ehkä ihan hyvä idea, koska mun huippu h&m laatukengät alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä että ne kuuluu enemmän Mossen suuhun kun mun jalkaan.
Tällä viikolla on ollu aika huonot ilmat. Ylläri. Okei eilen paisto aurinko suht lämpimästi ja nytkin aamun huonon ilman jälkeen aurinko näyttää porottavan. Otin vähän aikaa itelle äsken ja makasin vaan mun sängyllä tekemättä mitään. Ja olin yksin koko asuntolassa. Sitä ei todellakaan tapahdu liian usein joten nyt oon taas täynnä uutta energiaa.
Mä en oikeastaan tiedä, että mitä mä kirjoittaisin tänne blogiin enää. Elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi sitä arkea, joka mulle on nyt jo niin tuttua ja turvallista että sen lukeminen saattaa olla hieman tylsää. Joten jos teillä on jotain ehdotuksia mitä te haluaisitte lukea, jos siellä vaikka on tulevia stipendiaatteja, kommentointi on tervetullutta. Ne alkuajan suhteellisen syvälliset tekstit ei todellakaan irtoa enää yhtä helposti, kun tunteetkin on tasoittunut elämän mukana.
Nyt enää kaks kokonaista kouluviikkoa pitäis jaksaa ennen pitkää viikonloppua aka syyslomaa. Itse suuntaan sillon Firenzeen, joten ainakaan ei oo normi tylsä syysloma. ;) En malta odottaa, se kaupunki on ollut mun unelma monta vuotta! Sitä ennen kuitenkin pitää tehdä e-systemsiin joku hirvitys jota tein jo puoltoistatuntia enkä oo ees puolessa välissä. Ja historian tunnille 2000 sanan essee mutta aihe on niin mielenkiintoinen ettei ees haittaa. Ja matikan testi on tiistaina. Tai no koe mutta uskottelen itelle et se on testi.. Jajaja onkohan muuta. Meillä on kaks showta tulossa, joten niihin harjotukset alkaa ens viikolla. Eli hektinen arki siis jatkuu, mutta ei haittaa, ei todellakaan.
P.S sain taas ruisleipää, aamu ei ala ikinä paremmin kuin sillon kun saa ottaa omat ruisleivät mukaan aamupalalle!! Ja koska ootte tässä viikkojen kuluessa unohtanut miltä näytän, käytin muutaman iltapäivän siihen että otin teille typeriä tosihyvälaatuisia kuvia web-kameralla. Olkaa hyvä.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Hello October. Surprise me.

Hups. Syksy on saapunut tännekin ja sen mukana pieni tauko bloggailuun. Tää viikko on ollut täynnä testejä ja muita kouluhommia. Ei puhuta niistä arvosanoista muuten, mutta voin kertoa että pääsin italian läpi! :D Ja oon ihan superilonen siitä. Muuten tänne kuuluu pelkkää arkea. Valvomista myöhään jutellen tai opiskellen, leipomalla, käymällä aktiviteeteissa. Suunnittelemalla tulevia projekteja joita on ihan kiitettävästi, suunnittelemalla pitkää viikonloppua joka on jo ihan kohta. Opettelemalla espanjaa, jota latinakavereiden kanssa liikkuessa ei vaan voi välttyä oppimasta.. Tänään mut adoptoitiin latinaperheeseen.. :D Jos oon jotain tän vuoden aikana oppinut, niin sen, että latinoiden kanssa ei voi olla kuin hauskaa!


Tänään sain paketin Suomesta; kanelia, kaardemummaa, puuroa ja RUISLEIPÄÄ. Löysin jotain vastaavaa tosta lähi supermarketistaki mut mikään ei voita Vaasan ruispaloja. Mikään. Tälle päivälle ei oo ihmeellisiä suunnitelmia. Aateltiin kattoa elokuvaa ja ottaa rauhallisesti, muutama edellinen viikonloppu kun on mennyt aina jonkun jutun parissa.
Viime viikonloppuna oli tosiaan se Sustainability Conference, joka oli yllättävän mielenkiintoinen. Erityisesti ekologiaan liittyvät poliittiset kysymykset oli tosi mielenkiintosia. Oli kiva viikonloppu ja sain tutustua myös ihmisiin tän koulun ulkopuoleltakin.


Tää on tosi jännää, tällä viikolla oon alkanut ajatteleen englanniksi. Kirjoittaminen ei oo ihan niin nopeeta suomeksi ku ennen, mutta pakko pitää yllä, koska teen kuitenkin suomen kielen ja esseitä pitäs alkaa pikku hiljaa kirjoittamaan. Onneks tää blogi on hyvä kanava kielen ylläpitämiseen. Muttei jotain hyvää ettei jotain huonoakin. Mun iho on ihan älyttömän huonossa kunnossa. Nyt viimesen viikon aikana tilanne on vaan pahentunut, enkä oikeestaan tiedä että mitä tekisin. :D Eilen laitoin yhtä rasvaa joka nyt vähän helpotti. Mutta musta tuntuu että syitä tähän on tuo vesijohtovesi ja vehnä ruokavaliossa (jonka aion jättää huomisesta alkaen taas pois). Mutta eiköhän se siitä. :)


Opiskelu sujuu englanniksi, en oikeastaan kanna enää sanakirjaa mukana tunneilla ku se on niin painava niin ei viiti ku ei sitä oikeen enää tarvi. En todellakaan väitä että tietäisin joka sanan merkityksen, mutta ennemminkin jos joku jää mietityttämään niin tarkistan aina kun tuun takaisin kotiin. Ja se on hyvä juttu, koska se kertoo siitä, että pystyn päättelemään merkityksen ilman, että tarvii tietää tarkkaa suomennosta.
Niin monista asioista on tullut täällä jo arkipäivää. Joka aamu meen samaan aikaan aamupalalle, painan kahvinapista neljä kertaa että herään. Syön aamupalan, ja kävelen tuon kahden minuutin matkan koululle ja sanon ciao paikallisille. Kuuntelen tunneilla englantia niin kun olisin aina tehnyt. Teen läksyjä ja kuulen samalla ikkunasta kuuluu huutoja italiaksi. Oon oppinut, että melkeen mikään paikka ei oo auki iltapäivällä koska lounaaseen tarvii sen kolme tuntia.. Okei okei ei mut joo eräänlainen siesta se kai on.


Kuudessa viikossa on pystynyt luomaan niin vahvoja ystävyyssuhteista, että se hämmästyttää mua itseänikin. Kokoajan sitä myöten, kun oon itsevarmempi englannin kanssa, oon pystynyt alkamaan olemaan myös enemmän oma itseni. Tiiättehän, heittämään sarkasmia ja vitsejä, ihan niin kuin suomeksikin. Ja oon siitä tosi helpottunut. Oon täällä taas. Tällä hetkellä kuuntelen Norah Jonesia. Istutaan molemmat Costa Ricalaisen kanssa koneilla, ja linkkaillaan toisille juttuja Facebookissa, vaikka istutaan metrin päässä toisista. Aina välillä opettelen uuden fraasin espanjaksi. Elämä on aika jees. Nyt on hyvä olla.


torstai 26. syyskuuta 2013

PEACE ONE DAY ja muuta

Heipä hei. PeaceOneDaystä on kohta viikko, mutta nyt saan vasta jotakin aikaiseksi. Jos joku nyt haluaa tietää kyseisestä päivästä enemmän faktaa, google on hyvä apuri. Voin kuitenkin kertoa sen verran, että ideana on, että edes yhtenä päivänä vuodessa ei olisi konflikteja. Voin myöntää, että Suomessa en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä päivästä, mutta täällä vietettiin sitä kuitenkin ihan kunnolla. Aloitettiin aamu "residence breakfastilla", jonne jokainen sai leipoa mitä haluaa, mielellään jotain omasta maasta. Koska täällä leipominen on aika rajattua kun ei ole oikeita tarvikkeita ja välineitä, päätin tehdä mokkapaloja. En nyt tiiä onko se suomalainen alkuperältään, mutta toisaalta mun mielestä se on aika yleinen leivonnainen Suomessa niin päätin antaa mennä. Ja hyvin onnistu ja maistu. :) Ruokaa oli muutenkin laidasta laitaan, omenapiirakasta nutellapitsaan..


 Aamupalan jälkeen meillä oli rauhaan liittyviä työpajoja, ja itse osallistuin Syyrian tilannetta käsittelevään keskusteluun. Kun ihmisiä on viidestä eri maanosasta, ihmisiä niin erilaisine mielipiteineen ja taustoineen, keskustelusta muodostui todella mielenkiintoinen.
Lounaan jälkeen alkoi se "show" sitten. Eli oltiin noin viikko valmisteltu esitystä, joka lähdettiin esittämään Triesteen, yhdelle suurimmista aukioista. Näytös koostui eri maiden kansantansseista, ja huipentui isoon tämän koulun perinnetanssiin, johon minäkin osallistuin. Aivan huikean shown, jota oli seuraamassa hurja määrä ihmisiä, jälkeen kuljettiin yhdessä seuraavalle aukiolle, lippuja kantaen ja laulaen hymniä joka yhdistää viisi eri maailmanuskontoa. Ylpeys isänmaasta pääsi taas ihan uusiin ulottuvuuksiin. Toisella aukiolla oli sitten joitain puheita, jonka jälkeen homma oli ohi. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäi harmittamaan, etten omista kansallispukua.. Tosi monella oli mitä upeampia kansallispukuja, itse tyydyin Suomen väriyhdistelmään valkoiseen ja siniseen.


Sen jälkeen tämä viikko onkin mennyt hurjan nopeasti, sillä huomenna ei ole koulua. Huomenna nimittäin alkaa huomisen ja lauantain kestävä Sustainability Conference. Siitä kirjoittelen ens viikolla enemmän. Muuten tällä viikolla en oo tehnyt mitään ihmeellistä. Social Service alkaa ens viikolla, eli elämästä tulee vielä kiireisempää. Mutta ei se mitään. Pitäs vaan malttaa aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta kun ei niin ei. :D Toissailtanakin olin jo nukahtamassa, mutta sitten päädyinkin suomentamaan yhtä hesarin artikkelia costaricalaiselle ja keskustelemaan pohjoismaista ja niiden politiikasta ja EU:sta. Mutta en valita, päinvastoin. Ihanaa! Eilen ei ollut niin hyvä päivä, mutta parantui kokoajan loppua kohden. Sulkapallossa oli kivaa ja ilta huipentui siihen että sain ekaa kertaa kaikki matikan tehtävät ratkottua perulaisen avustuksella.
Tänään mulla ei oo ollu mitään, kävin kaupassa ja illalla on konsertti. Ja siivosin. Ja nyt pesen pyykkiä ja oon vaan. Suunnitelmissa on ainakin ottaa vielä päikkärit, sitten jossain vaiheessa illallista jonka jälkeen konsertti. Hihii elämä on kivaa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ajatuksia ensimmäisestä kuukaudesta

*kirjoitettu sunnuntaina. kuvat otettu lauantaina kun oltiin Triestessä juhlimassa peaceonedaytä. kirjoitan siitä myöhemmin lisää, kun ehdin. 

Tasan neljä viikkoa sitten istuin Helsingin lentoasemalla silmät punaisena itketyistä kyyneleistä. Olin itkenyt samaan aikaan sekä ilosta että surusta, jännityksestä, innostuksesta, mutta myös pelosta. Olin itkenyt, koska yksi elämän osa-alue päättyi siihen, erittäin hyvä sellainen. Olin jättämässä kaiken tutun ja niin turvallisen taakse, eikä mulla oikeastaan ollut mitään aavistusta siitä, mitä olen tekemässä ja mihin olen menossa. Ja nyt kun ajattelee aikaa taaksepäin, oikeastaan hyvä niin.

Ensimmäiset puolitoista viikkoa oli suoraan sanottuna aika kamalia. En tajunnut sitä vielä silloin, mutta jos vertaan niitä nyt näihin viimeisiin viikkoihin niin huhhuh. Olihan mulla toki silloinkin hyviä hetkiä ja sain ihania muistoja, mutta se koti-ikävä oli kyllä jotain aika mielenkiintoista. Ainakin minulle, joka luuli, ettei osaa ikävöidä. Ehkä siihen vaikutti osaltaan se, että tuntui, että Suomessa elämä jäi jotenkin kesken. Pesiskausi oli jännittävimmillään, enkä voinut olla siellä. Tärkeiden ihmisten elämässä tapahtui myös paljon, enkä ollut jakamassa niitä tunteita siellä. Enhän edelleenkään voi, mutta nyt siihen on jo tottunut. 


No, nyt ollaan jo aika kaukana niistä tunteista ja niistä itkuista joita kieltämättä itkettiin täällä harva se päivä, jokainen. En ikävöi oikeastaan ollenkaan enää. Elämä on nyt täällä ihan sata prosenttisesti, ihan niin kuin minäkin. Ja niin sen kuuluukin olla. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana ei ollut niin paljon niitä ihania hetkiä, kuin niitä, kun toivoi olevansa kotona. Nyt on oikeastaan päinvastoin. Totta kai vieläkin on niitä huonoja hetkiä, mutta ne on ihan samanlaisia kun oli Suomessa, kuin olisi siellä.

Täällä mun isänmaallisuus on (jälleen) noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mua oikeastaan kutsutaankin täällä nimellä Finland.. Oon entistä tarkempi siitä, että muistutan itselleni säännöllisin väliajoin mistä tuun ja missä ne juuret oikein on. Siitä, että pidän yhteyttä Suomeen ja ihmisiin siellä, vaikken itse ole siellä. 

En oikeastaan enää tiedä, että millä kielellä ajattelen. Englanti on niiiin paljon sujuvampaa. Alussa olin täällä melko hiljainen tyttö, mikä johtui paitsi kielestä, myös siitä, etten tiennyt mitä täällä voi oikein sanoa. Suomessa kun voi oikeastaan sanoa melkein mitä tahansa, ja sarkasmia voi heittää peliin ihan eri tavalla. Täällä pitää varoa, ja sarkasmia olen vasta nyt alkanut pystyä heittämään kehiin, sillä melkein kaikki on jo tottunut siihen…


Oon tutustunut tosi moneen uuteen ihmiseen, ja joka päivä saa osallistua ja kuunnella mielenkiintoisiin keskusteluihin, oli kyse sitten politiikasta! tai jostain syvällisemmästä. Harrastukset on jo alkanut ja social serviceä odottelen alkavaksi lähiaikoina. Oon saanut jo ”luottoystäviä”, ainakin niin hyvin kuin kuukauden aikana voi saada. Niille voin puhua jo ihan suoraan miltä musta tuntuu, ja oon niin mielettömän onnellinen että oon saanut tutustua niihin. 

Musta tuntuu, että oon jo kuukauden aikana muuttunut aika paljon ihmisenä. Oon oikeesti oppinut ottamaan vastuuta omasta elämästä ja on ollut pakko itsenäistyä. Esimerkiksi pyykinpesusta olin vähän huolissani ennen tänne tuloa, mutta mä oon oikeesti oppinut tykkäämään siitä! On helppo pestä vaan omat vaatteet, koska jos ei oo mitään päällepantavaa, voi syyttää vaan itseään. Musta on myös tullut tuhat kertaa kohteliaampi ja kiltimpi, jos käyttäytyisin täällä samalla tavalla kuin Suomessa, kukaan ei varmaan puhuisi mulle… Esimerkiksi kiitoksien ja anteeksipyytelemisen kerrat Suomessa vuoden aikana sanon täällä päivän aikana…
Mutta kuten rivien välistä voi lukea, oon ihan mielettömän onnellinen. En oo ehkä ihan kartalla kaikesta koulussa ja opiskelen ihan liian vähän, mutta kyllä se siitä. Turha stressata vielä niistä asioista. Toki kouluun on pakko alkaa panostamaan vähän enemmän, mutta eihän se ole muuta kuin opiskella. Tasapainottelu opiskelun, sosialisoitumisen ja nukkumisen välillä on joskus hankalaa, mutta niin kauan kuin jaksaa niin ei oo mitään hätää.


Oon vaan niin mielettömän kiitollinen siitä, että saan tämän mahdollisuuden ja kokemuksen. Sain myös vihdoin! iPhoneen wifin joten elämähän on nyt ihan täydellistä.. No okei, ei täydellistä, mutta niin lähellä kuin se on mahdollista! Edellenkin erilaista, ei parempaa eikä ainakaan huonompaa. Kyllä täälläkin maanantaina väsyttää ja ärsyttää, ihan niin kuin missä tahansa muuallakin. Suomalaisella sisulla pääsee aika pitkälle jos vaan haluaa! Aina ei tarvi olla kivaa, sen oon ainakin oppinut. Mutta sillon kun on niitä kivoja hetkiä, niistä osaa nauttia täysillä. Täällä hetkessä eläminen on ainakin mulle huomattavasti helpompaa, koska jotain kivaa tapahtuu kokoajan. Tylsää ei oo ikinä.

 Kyllä musta tuntuu, että nyt voin jo sanoa että oon kotona. Tietenkään tämä paikka ei oo sama asia kuin ihan aito ja alkuperäinen koti, mutta koti kuitenkin. Ja se tuntuu hyvältä. Eihän kukaan ole sanonut, että koteja voisi olla vain yksi.